Dynaaminen kompromissi ja muita EU-erikoisuuksia

Ay-kesää Brysselissä on enää pari viikkoa jäljellä. Haikeus valtaa mielen… Kotiinpaluuta tosin helpottaa belgialainen kesäsää: 13 astetta ja sadetta.

Näissä synkissä olosuhteissa päättäjät yrittävät punnertaa kasaan suunnitelmaa, joka pelastaisi Euroopan talouskurimukselta. Nähtäväksi jää, saadaanko nytkään kummempaa aikaan kuin valikoima hätäratkaisuja, jotka EU-kansalaiset tuntevat selkänahassaan.

Hesari kirjoitti eilen (13.7.2011) taloussivujen kysymys-vastauspalstalla liikuttavaan sävyyn, kuinka talouskriisi on siksi poliittinen, että pahimmassa tapauksessa vakautta, rauhaa ja talouskasvua tuottanut unioni hajoaisi. Joku voisi nähdä asian niinkin, että hyvän puolesta ja pahaa vastaan luodun unionin suurin huolenaihe on ollut liian pitkään markkinoiden miellyttäminen, kun kansalaisten miellyttämisen kanssa on ollut vähän niin ja näin.

Kansalaisten tyytymättömyyttä ei poisteta (suomalaista EU-virkamiestä lainatakseni) kertomalla, kuinka EU poistaa ryppyjä ja tekee mielen iloiseksi. Tehokkaampi keino olisi parempi politiikka.


Puolesta, vastaan, tyhjää

Olin viime viikolla elämäni ensimmäistä kertaa seuraamassa Euroopan parlamentin täysistuntoa Strasbourgissa. Kokemus oli mielenkiintoinen.

Huomaan jankuttavani jatkuvasti samaa, mutta EU:ssa tehtaillaan päätöksiä ilman, että kukaan pahemmin huutelee perään.

Tässä kyllä kansalaisilla olisi peiliin katsomisen paikka. Mitäs se sinun äänestämä meppisi Brysselin ja Strasbourgin välillä oikein puuhailee?

Jos toukokuussa todistamani valiokuntaäänestys tuntui kaoottiselta käsien heiluttelulta, parlamentin täysistunnon äänestys oli vielä tulkinnanvaraisempaa. Suurin osa äänistä annetaan viittaamalla ryhmän kannan mukaisesti puolesta, vastaan ja tyhjää, ja käsien nostamista orkestroi ryhmän eturivissä istuva seremoniamestari.

Asioita on usein kymmeniä ja niiden alla äänestettäviä kohtia pahimmassa tapauksessa tusinoittain. Puolesta, vastaan, tyhjää, puolesta, vastaan, tyhjää, puheenjohtaja luettelee, ja mepit nostavat kättä tahdissa. Puheenjohtaja tulkitsee viittomisia, miten tulkitsee. Välillä tuloksia varmistetaan koneella. Joskus puheenjohtajan arviossa voi olla sadan tai kahden sadan äänen heitto.

On ihan turha kuvitella, että mepit aina tietäisivät, mistä milloinkin äänestävät. Eikä tarvitsekaan tietää. Harva äänestyspäätöksiä seuraa. Suomalainen media on niin laiskaa, kuten eräskin meppi sanoi. Brysselin ylityöllistetyt kirjeenvaihtajat puolestaan tuskittelevat loputtoman uutistulvan pyörteissä. Ja jos joskus olisi aikaa oikeasti perehtyä asioihin, ei kotitoimituksissa oikein haluta julkaista EU-asioista pikku-uutisia suurempia artikkeleita.

Miksi EU ei kiinnosta? Yleensähän valta houkuttaa ihmisiä, mutta EU:ssa se lähinnä karkottaa.


Puola maistuu...

Söpö yksityiskohta täysistunnossa olivat puolalaisten tarjoamat mansikkarasiat, joissa vakuuteltiin, kuinka Poland tastes good. Ympäristöihmiset tosin saattavat maistaa marjoissa kivihiilen kitkerän sivumaun.

EU-retoriikan huippuhetkiä koettiin, kun komission edustaja kuvasi talousäänestyksien lopputulosta dynaamiseksi kompromissiksi. Käsittelyssä oli kolme kiehtovaa mietintöä: OTC-johdannaisten sääntely, lyhyeksimyynti ja sijoittajien suoja, joiden olisi tarkoitus tulla EU-lainsäädännöksi.

Dynaaminen kompromissi. Sattuvasti sanottu.

Talouspukit kaalimaan vartijoina

Mitä EU-komission ekonomistit sanoivat kansainvälisen rahoitusmarkkinaveron asiantuntijalle? ”Herra Schulmeister, kiinnittäkää turvavyöt.” Turvavöille olisi kuulemma ollut käyttöä kolme tuntia kestäneessä nonstop-taistelussa.

Mistä lähtien ekonomistit ja talousakateemikot ovat ajautuneet tunteikkaisiin taisteluihin? Eikö talouden pitänyt olla ensisijaisesti rationaalista?

Tämän viikon keskiviikkona järjestettiin maailmanlaajuinen toimintapäivä rahoitusmarkkinaveron puolesta. No, ei ihan maailmanlaajuinen. Esimerkiksi Suomessa tietääkseni järjestetty mitään. Kaikki lienevät uupuneita hallitusohjelmalobbauksesta. Täällä Brysselissä päivä sen sijaan näkyi ainakin mielenilmauksena parlamentin edessä sekä mielenkiintoisena Itävallan ay-keskusjärjestö ÖGB:n Brysselin-toimiston järjestämänä iltaseminaarina.

Olin melkoisen yllättynyt tilaisuuden annista. Rahoitusmarkkinavero on mielestäni ollut tärkeä, mutta jossain määrin tylsä aihe. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi sitä ei vain voisi ottaa käyttöön. Verohan olisi nerokas. Se tasaisi holtittomia markkinaspekulaatioita, joissa muutamat jättisijoittajat voivat parilla klikkauksella romahduttaa kokonaisia kansantalouksia, ja keräisi samalla pikku pääomaa yhteiseen hyvään.

Nyt tiedän, mikä finanssiverossa haraa vastaan: kysymys ei ole järjestä, vaan tunteesta.

Seminaarin pääanti oli Stephan Schulmeisterin tuore raportti rahoitusmarkkinaveron käytännön toteutuksesta. Tavalliselle kuolevaiselle markkinoiden nousuja ja laskuja kuvaavien käppyröiden tuijottaminen ei ole välttämättä parasta mahdollista iltaviihdykettä. Kiinnostavaksi tarina alkoi muuttua, kun kuvaan astuivat ihmiset.

Aiemmin akateemikot ja kansalaisaktivistit saivat pitkälti pohdiskella veroideoita keskenään. Markkinamiehiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Sitten tapahtui jotain – romahdus ja suunnanmuutos. Yhtäkkiä Schulmeisterkin löysi itsensä järkyttyneiden komission ekonomistien ristikuulustelusta. Markkinavoimien suitsiminen ei ollut enää vain marginaaliväen tavoite.

”Heille rahoitusmarkkinavero on provokaatio”, Schulmeister totesi komission ekonomisteista ja heidän hengenheimolaisistaan. Hänen mukaansa heidän on mahdotonta hyväksyä veroa, sillä jos he myöntäisivät, että veroa tarvitaan, he tunnustaisivat samalla, etteivät heidän opiskelemansa teoriat toimi. Taloustieteen tenttikirjat joutaisivat roskakoriin.

Keskustelu rahoitusmarkkinaverosta ei pääty tähän. Keväällä Euroopan parlamentti äänesti veron puolesta. Syksyllä komissio aikoo esitellä verosta oman mallinsa. Moni tosin pelkää, ettei esitys ole kummoinen. Valmisteluryhmän jäsenet on pidetty visusti salassa, mutta kaikki viittaa siihen, että hyvislobbaajien sijaan asiantuntijoina on kuultu finanssimaailman edustajia.

Kun pukit hääräävät kaalimaan vartijoina, kasataan kansalaisjärjestöissä, ammattiyhdistysliikkeessä ja puolueissa kattavaa verkostoa rahoitusmarkkinaveron ajamiseksi. Näyttää siltä, että veron ympärille kehkeytyy Lissabonin sopimuksen mahdollistama kansalaisaloite.

Kohti ihmisten Eurooppaa?

Euroopan ay-keskusjärjestön ETUCin kongressi alkoi tänään Ateenassa hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Ay-väki eri puolilta Eurooppaa oli kokoontunut laatimaan vastastrategiaa markkinoiden tahdissa marssivalle Euroopalle, mutta kohtasikin kongressikeskuksen ovella joukon, joka banderoillein ja iskulausein kehotti
ETUC-byrokraatteja painumaan kotiinsa.

(Paikalla oli muuten myös yksi Kreikan tunnetuimmista julkkiksista, aktivistikoira.)

Mielenosoitukseen ei osallistunut kuin muutama kymmennen ihmistä ja joukko hajaantui heti aamupäivän tunteina, kuuluisa koirakin luikki varmaan parempiin bileisiin. Tempaus ei kuitenkaan jäänyt huomiotta – ja hyvä niin. Kritiikki kuultiin ja mielestäni siihen osattiin mielestäni myös vastata.

ETUCin väistyvä pääsihteeri John Monks muistutti, ettei ay-liike ole kokoontunut Ateenaan lomamatkalle, vaan muistuttaakseen Eurooppaa ja euroa “uhkaavasta myrskystä”. “Kreikka oli ensimmäinen maa, joka joutui vaikeuksiin, muttei viimeinen”, Monks muistutti.

Poliittinen ja sosiaalinen kriisi

Yksi päivän pääpuhujista oli Euroopan komission varapuheenjohtaja Viviane Reding puhui kauniisti ihmisten Euroopasta, jossa unioni palvelee kansaa ja parempaa tulevaisuutta rakennetaan yhdessä ihmisten kanssa.

“Arvot ja ihmiset ovat ne, mitkä merkitsevät, eivät luvut”, Reding lausui ja toivoi Euroopalta lisää uskoa mahdollisuuksiin ratkaista ongelmat.

“27 komissaaria ovat rinnallanne”, hän päätti melkoisen mahtipontisesti. Ay-väkeä tama ei oikein tuntunut vakuuttavan. Monista näyttää edelleen, että komissio ei kriisissä seiso niinkään työntekijöiden kuin pankkien rinnalla.

Useimpien ay-edustajien mukaan Euroopan kriisi ei olekaan enää vain talous- ja työllisyyskriisi, vaan jopa ensisijaisesti poliittinen ja sosiaalinen kriisi. Työntekijöiden aseman heikkeneminen ja työehtojen polkumyynti on kiristänyt yhteiskunnallista ilmapiiriä ja rasismi nostaa päätään.

Puhuja toisensa jälkeen peräänkuulutti eurooppalaisten työntekijöiden solidaarisuutta välttämättömänä kriisin ratkaisulle. Yhtä mieltä oltiin siitä, että tämänhetkiset talouspaketit eivät Eurooppaa pelasta, vaan syöksevät hädänalaiset maat ja työntekijät yhä pahempiin vaikeuksiin.

"Suomi voitti eilen jääkiekon maailmanmestaruuden joukkuepelillä. Samalla tavalla meidänkin pitäisi pelata, yhtenä joukkueena", pomoni Lauri Lyly sanoi omassa puheenvuorossaan. ETUCin väistyvä puheenjohtaja, ruotsalainen Wanja Lundby-Wedin piti naamansa suunnilleen peruslukemilla.

* * *
Julkkiksia tulee näkymään kongressissa myöhemminkin viikon mittaan. Huomenna paikalla on jo pari viikkoa sitten Brysselissä bongaamani työkomissaari László Andor ja torstaina kongressiin saapuu itsensä José Manuel Barroso.

Toivon kyllä kovasti, että bongaisin myös paikallisen supertähden, Kanellos-koiran uudemman kerran. Miksi ei ikinä tajua napata kuvaa silloin kuin pitäisi?

Ei ole helppoa komissaarillakaan

Järjestetään konferensseja, tehdään selvityksiä, julkaistaan eläkkeiden vihreän kirjan jatkoksi valkoinen kirja, organisoidaan teemavuosia. Kas muun muassa näillä lääkkeillä Euroopan komissio ratkaisee talous- ja työllisyyskriisin.

Kuuntelin työllisyysasioista vastaavaa komissaaria László Andoria eilen Euroopan talous- ja sosiaalikomitean täysistunnossa. Komissaari teki työtään: kertoi kansalaisyhteiskuntaa edustavalle komitealle, kuinka heidän työtään arvostetaan ja tarvitaan ja kuinka työntekijöiden ja työnantajien vuoropuhelu on ratkaisevassa roolissa Euroopan haasteiden selättämisessä.

Lisäksi tarvitaan uusia työpaikkoja, osaavampia työntekijöitä ja huolenpitoa heikoimmista. Tästä tuskin kukaan on eri mieltä.

Pitkän kokouspäivän ehkä pärähdyttävimmän puheenvuoron piti talous- ja sosiaalikomitean STTK:n edustaja, Leila Kurki, joka asettui rohkeasti puolustamaan eurooppalaisia arvoja. Hän muistutti, kuinka Eurooppa kuuluu kaikille sen asukkaille, niin täällä syntyneille kuin tänne muuttaneille. Ihmisoikeudet koskevat heistä jokaista. Erityistä huomiota tulee kiinnittää heihin, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Kurki huomautti, ettei ihmiset huomioiva markkinatalous ole viime aikoina juurikaan kiinnostanut, vaan päättäjät ovat keskittyneet talouspolitiikkaan ja säästöjen ja leikkauksien etsimiseen.

”Miten parhaiten voisimme yhdessä puolustaa perus- ja ihmisoikeuksia? Olisiko komission aika ottaa nämä arvot julkiseen keskusteluun ja arvioitava niiden kestävyyttä nykytilanteessa”, Leila Kurki kysyi Andorilta.

Komissaari ei vastannut.

* * *

Elelen täällä Brysselissä jännittävää aikaa. Suomessa väännetään hallitusta luovalla otteella kasaan ja täällä Brysselin päässä jännitetään, kuinka tukipakettien käy. Taustalla jyllää myös suurempi muutos, kun komissio halajaa vaikutusvaltaa jäsenmaiden julkiseen talouden hoitoon, eläkejärjestelmiin ja palkkapolitiikkaan.

Työkaverini Hakaniemen kotikonttorissa ja puoliksi täällä Finunionsissakin, EU-asiantuntija Reijo Paananen avasi problematiikkaa SAK:n nettisivuilla maaliskuussa. Jos komission kaavailut hyväksytään, voidaan jopa päätyä tilanteeseen, jossa komissio esittää jäsenmaalle sakkoa ”liiallisista” palkankorotuksista.

Karun kuvan tilanteesta maalaa myös kehityspolitiikkaa seuraavan Aprodev-järjestön Toni Sandell, joka Kepan kolumnissa kutsuu meneillään olevaa kehitystä EU:n hiljaiseksi vallankaappaukseksi.

Kaikki tämä herättää varmasti paljon keskustelua myös reilun viikon päästä alkavassa Euroopan ay-keskusjärjestön ETUC:n kongressissa. Kerran neljässä vuodessa kokoontuva kongressi kerää yhteen ay-vaikuttajat ympäri Eurooppaa. Raporttia seuraa!