torstai 5. toukokuuta 2011

Ei ole helppoa komissaarillakaan

Järjestetään konferensseja, tehdään selvityksiä, julkaistaan eläkkeiden vihreän kirjan jatkoksi valkoinen kirja, organisoidaan teemavuosia. Kas muun muassa näillä lääkkeillä Euroopan komissio ratkaisee talous- ja työllisyyskriisin.

Kuuntelin työllisyysasioista vastaavaa komissaaria László Andoria eilen Euroopan talous- ja sosiaalikomitean täysistunnossa. Komissaari teki työtään: kertoi kansalaisyhteiskuntaa edustavalle komitealle, kuinka heidän työtään arvostetaan ja tarvitaan ja kuinka työntekijöiden ja työnantajien vuoropuhelu on ratkaisevassa roolissa Euroopan haasteiden selättämisessä.

Lisäksi tarvitaan uusia työpaikkoja, osaavampia työntekijöitä ja huolenpitoa heikoimmista. Tästä tuskin kukaan on eri mieltä.

Pitkän kokouspäivän ehkä pärähdyttävimmän puheenvuoron piti talous- ja sosiaalikomitean STTK:n edustaja, Leila Kurki, joka asettui rohkeasti puolustamaan eurooppalaisia arvoja. Hän muistutti, kuinka Eurooppa kuuluu kaikille sen asukkaille, niin täällä syntyneille kuin tänne muuttaneille. Ihmisoikeudet koskevat heistä jokaista. Erityistä huomiota tulee kiinnittää heihin, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Kurki huomautti, ettei ihmiset huomioiva markkinatalous ole viime aikoina juurikaan kiinnostanut, vaan päättäjät ovat keskittyneet talouspolitiikkaan ja säästöjen ja leikkauksien etsimiseen.

”Miten parhaiten voisimme yhdessä puolustaa perus- ja ihmisoikeuksia? Olisiko komission aika ottaa nämä arvot julkiseen keskusteluun ja arvioitava niiden kestävyyttä nykytilanteessa”, Leila Kurki kysyi Andorilta.

Komissaari ei vastannut.

* * *

Elelen täällä Brysselissä jännittävää aikaa. Suomessa väännetään hallitusta luovalla otteella kasaan ja täällä Brysselin päässä jännitetään, kuinka tukipakettien käy. Taustalla jyllää myös suurempi muutos, kun komissio halajaa vaikutusvaltaa jäsenmaiden julkiseen talouden hoitoon, eläkejärjestelmiin ja palkkapolitiikkaan.

Työkaverini Hakaniemen kotikonttorissa ja puoliksi täällä Finunionsissakin, EU-asiantuntija Reijo Paananen avasi problematiikkaa SAK:n nettisivuilla maaliskuussa. Jos komission kaavailut hyväksytään, voidaan jopa päätyä tilanteeseen, jossa komissio esittää jäsenmaalle sakkoa ”liiallisista” palkankorotuksista.

Karun kuvan tilanteesta maalaa myös kehityspolitiikkaa seuraavan Aprodev-järjestön Toni Sandell, joka Kepan kolumnissa kutsuu meneillään olevaa kehitystä EU:n hiljaiseksi vallankaappaukseksi.

Kaikki tämä herättää varmasti paljon keskustelua myös reilun viikon päästä alkavassa Euroopan ay-keskusjärjestön ETUC:n kongressissa. Kerran neljässä vuodessa kokoontuva kongressi kerää yhteen ay-vaikuttajat ympäri Eurooppaa. Raporttia seuraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Terveisiä, kysymyksiä, kommentteja?