Olen kolmen kuukauden ajan viritellyt päässäni blogia varten listaa plussista ja miinuksista. Plussaa: Supermielenkiintoinen työ. Miinusta: Monimutkaiset rakenteet. Plussaa: Belgialaiset herkut. Miinusta: Koirankakka kaduilla. Plussaa: Hellettä toukokuussa. Miinusta: Loputon lokakuu kesä-heinäkuussa.
Finunions-jakson lopun lähetessä tajusin, että suurin osa asioista sisältää sekä plussia että miinuksia. Vähän niin kuin Euroopan unioni, joka on ideana mahtava, mutta jättää toteutukseltaan toivomisen varaa.
Kaiken kaikkiaan ay-kesä Brysselissä on ollut upea kokemus. Tässä tilinpäätökseni kahdeksan kärki.
Ihmiset. Kolmen kuukauden aikana olen tavannut kymmeniä ihmisiä. Se on ollut aivan mahtavaa. Jokaiselta olen oppinut jotain: kuullut meneillään olevasta päätöksenteosta tai saanut uusia näkökulmia EU-edunvalvontaan ja siihen, miten sitä kannattaisi tehdä. Oppimaani pyrin parhaani mukaan jakamaan ja jalostamaan kotimaahan palattuani. Nostan hattua parjatuille Brysselin-byrokraateille: Täällä tehdään tärkeää työtä!
EU-instituutiot. Euroopan parlamentin käytävillä harhaileminen on vähän samanlaista kuin parlamentin nettisivuilla: Jos ei tiedä, mitä on tekemässä ja minne menossa, iskee ahdistus ja paniikki. Jos tietää, löytyy sokkelosta se oikea ihminen, tilaisuus tai tiedonjyvä.
Arvot. Olen kolmen kuukauden aikana pohtinut arvoja paljon, niin Euroopan unionin kuin ammattiyhdistysliikkeen. Uskon Euroopan unionin olevan oikealla asialla, kunhan hienot periaatteet kaivettaisiin naftaliinista ja niitä alettaisiin oikeasti soveltaa päätöksentekoon. Joiltain osin sama koskee ay-liikettä. Arvojen pitäisi olla kaiken toiminnan ytimessä.
Lobbaaminen. Koska EU:ssa on jatkuvasti meneillään tsiljoona asiaa eikä kukaan ole kärryillä kaikesta, on lobbareilla iso valta. Isoimmat lobbarit ovat ne, joille valtaa ja lisävallan haalimiseen tarvittavaa rahaa on kertynyt jo valmiiksi. Hyvislobbaajia on aivan liian vähän. Toukokuussa valitun uuden sihteeristön myötä Euroopan ay-keskusjärjestö ETUC terhistää parlamenttivaikuttamistaan ja aikoo esimerkiksi lisätä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa. Tässä myös suomalaisella ay-liikkeellä olisi hyvä pelipaikka.
Talous. Kolmen kuukauden aikana ei paljoa muusta puhuttu. Numeroallergisena normaali-ihmisenä (erotuksena ekonomisteihin, matemaatikkoihin ja muihin kummajaisiin) en ole aiemmin juuri tuntenut vetoa talouspolitiikkaan. No niin, nyt joku jo huutaa, että mitä, ilman talouspolitiikkaa ja tukusetoja ei ammattiliittojen edunvalvonnasta tulisi mitään. Oli miten oli, olen Brysselin-jaksoni aikana kokenut talouspoliittisen heräämisen. Se ilmenee muun muassa haluna lukea Financial Timesia ja Economistia, tollojen poliitikkojen ylimielisenä arvosteluna ja sanavaraston karttumisena. Etenkin englannin d-sanat ovat tulleet tutuiksi: debt, deficit, default, devaluation sekä kysymysmerkillä varustettu death of euro.
Seminaarit. Bryssel on pullollaan seminaareja ja tapahtumia. Kaupunki olisi varsinainen freelancer-toimittajan aarreaitta. Harvoilla kirjeenvaihtajilla on aikaa muuhun kuin valtavirran EU-uutisointiin, tutkivasta journalismista puhumattakaan. Seminaarit ovat monesti tappavan puuduttavia - itse asiassa suomalaiset seminaarit alkoivat tuntua suorastaan virkistäviltä ja erinomaisen hyvin organisoiduilta. Toisaalta hyvin harvassa suomalaisessa seminaarissa on tarjolla uutista. Täällä niitä on tarjolla koko ajan, jos vain jaksaa kuunnella.
Sää. Tilinpäätökseni suurin ja ainoa yksiselitteinen miinusmerkki. Kun heinäkuussa on 18 astetta lämmintä eikä sada, ihmiset kerääntyvät sankoin joukoin terasseille. Tästä voi päätellä, että suurimman osan ajasta lämpömittari on pysytellyt 15 asteessa ja sadetta on piisannut.
Jälkiruuat. Belgian jälkiruuat ovat erinomaisia, kerrassaan delicieux. Niin hämyistä ruokakuppilaa ei ole, ettei listalta löytyisi vähintään moelleux au chocolat ja tarte citron. Niitä on tullut nautittua muutamia. Ehkä ihan hyvä, että Finunions-pesti päättyy nyt, kun vielä mahdun vanhoihin vaatteisiini.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EU. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EU. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Eurofiilin tunnustus
Taidan olla epäsynkassa maailman kanssa, kun eurokriittisyyden (kaikenlainen kriittisyys on tunnetusti nykyään muodikasta) lisääntyessä minusta on muotoutamassa varsinainen eurofiili. Tämä tunnustus ei välttämättä kata yhteisvaluuttaa - taloustolloilut ovat omiaan pilaamaan kenen tahansa hyvät Eurooppa-fiilikset.
Kesän mittaan on ollut mielenkiintoista tarkkailla, kuinka periaatteessa yhtenäisen Euroopan nimeen vannovat poliitikot ovat kiemurrelleet kiusaantuneina velkakriisin edessä. Hassua kyllä, ratkaisukeinoissa monet markkina-analyytikot ja eurooppalainen ammattiyhdistysliike tuntuvat löytäneen toisensa. Molempien mielestä euroalueen velkakriisi voidaan pitkällä tähtäimellä ratkaista vain, jos yhteisvaluutta-alueella kannetaan aidosti vastuuta kaikista jäsenistä.
Poliitikot ottivat viime torstain pelastuspaketissa aimo harppauksen tähän suuntaan, mutta kivuliasta tuntuu olevan.
On omituista, että valtionpäämiehet tuntuvat haluavan keinolla millä hyvänsä pelastaa euron ja säilyttää Euroopan unionin. Itse asiassa kasassa pysymisestä vaikuttaa tulleen koko unionin ylin arvo, suorastaan pakkomielle. Päättäjät ovat valmiita suorittamaan vaikka millaiset poliittiset voimistelukuviot, jottei varsinaisiin ongelmiin tarvitsisi puuttua.
Voiko puolinainen, venkoilemalla ja vääntämällä kokoon kursittu EU toimia, vaikka perusarvot unohtuisivatkin? En usko. Eikä kuvio näytä erityisen hyvin toimivankaan, jos totta puhutaan. Heikkouksia on paikkailtu puolivillaisilla kompromisseilla ja samalla on hukkunut näkemys siitä, mitä Euroopan unionissa ja unionilla ollaan tekemässä ja mihin sillä ollaan pyrkimässä.
OIen ay-kesäni aikana törmännyt aika moneen tapaukseen, jossa nimellisesti toimitaan EU:n arvojen nimissä, mutta käytännössä toteutetaan niiden irvikuvaa. Muutama esimerkki:
*
Huomenna alkaa viimeinen työviikkoni Brysselissä. Kehnoista säistä huolimatta olen viihtynyt mainiosti ja oppinut paljon. Ennakkomainos: Brysselin-kesän plussat ja miinukset paljastetaan seuraavassa eli todennäköisesti blogiprojektin viimeisessä postauksessa! Pysykää kanavalla.
Kesän mittaan on ollut mielenkiintoista tarkkailla, kuinka periaatteessa yhtenäisen Euroopan nimeen vannovat poliitikot ovat kiemurrelleet kiusaantuneina velkakriisin edessä. Hassua kyllä, ratkaisukeinoissa monet markkina-analyytikot ja eurooppalainen ammattiyhdistysliike tuntuvat löytäneen toisensa. Molempien mielestä euroalueen velkakriisi voidaan pitkällä tähtäimellä ratkaista vain, jos yhteisvaluutta-alueella kannetaan aidosti vastuuta kaikista jäsenistä.
Poliitikot ottivat viime torstain pelastuspaketissa aimo harppauksen tähän suuntaan, mutta kivuliasta tuntuu olevan.
On omituista, että valtionpäämiehet tuntuvat haluavan keinolla millä hyvänsä pelastaa euron ja säilyttää Euroopan unionin. Itse asiassa kasassa pysymisestä vaikuttaa tulleen koko unionin ylin arvo, suorastaan pakkomielle. Päättäjät ovat valmiita suorittamaan vaikka millaiset poliittiset voimistelukuviot, jottei varsinaisiin ongelmiin tarvitsisi puuttua.
Voiko puolinainen, venkoilemalla ja vääntämällä kokoon kursittu EU toimia, vaikka perusarvot unohtuisivatkin? En usko. Eikä kuvio näytä erityisen hyvin toimivankaan, jos totta puhutaan. Heikkouksia on paikkailtu puolivillaisilla kompromisseilla ja samalla on hukkunut näkemys siitä, mitä Euroopan unionissa ja unionilla ollaan tekemässä ja mihin sillä ollaan pyrkimässä.
OIen ay-kesäni aikana törmännyt aika moneen tapaukseen, jossa nimellisesti toimitaan EU:n arvojen nimissä, mutta käytännössä toteutetaan niiden irvikuvaa. Muutama esimerkki:
- Kahdenkeskisissä kauppasopimuksissa ihmisoikeudet saavat väistyä, jos ne eivät vastapuolelle kelpaa.
- “Vapaa” liikkuvuus tarkoittaa, että ihmisiä voidaan liikutella kulutustuotteiden kaltaisena halpatyövoimana sinne, missä työ on taloudellisen tehokkuuden nimissä helpointa teettää. (Rakennus- ja siivousalalla tämä on jo arkipäivää, pian myös elintarviketeollisuudessa).
- Markkinoiden riepoteltavaksi joutunutta Kreikkaa vaaditaan “säästämään lisää” - ihan kuin EU olisi verenimijäkerho, jossa vaikeuksiin joutunut jäsenmaa julistetaan vapaaksi riistaksi.
*
Huomenna alkaa viimeinen työviikkoni Brysselissä. Kehnoista säistä huolimatta olen viihtynyt mainiosti ja oppinut paljon. Ennakkomainos: Brysselin-kesän plussat ja miinukset paljastetaan seuraavassa eli todennäköisesti blogiprojektin viimeisessä postauksessa! Pysykää kanavalla.
tiistai 19. heinäkuuta 2011
Mihin arvoja tarvitaan?
Lähes kaikki ovat karanneet lomille, Brysselin ay-talon kanttiinin keksivaraston vartija mukaan lukien. Matkalla EU-parlamentista toimistolle vastaantulijat eivät ole kiireisiä eurokraatteja, vaan kartat käsissä maleksivia turisteja. Voi kun vuodenaika vielä näkyisi lämpömittarissa.
Kävin tänään tapaamassa Euroopan talous- ja sosiaalikomitean varapuheenjohtajaa Anna Maria Darmaninia. Siinä varsinainen tehopakkaus, joka erinäisten hallinnollisten puuhiensa ohella mm. bloggaa, tekee tiimeineen nettiin minihaastatteluita Espresso with Anna Maria -nimikkeen alla ja rekrytoi komitean väkeä sosiaalisen median käyttäjiksi.
Ajattelin, että puhuisimme tapaamisessamme lähinnä sosiaalisesta mediasta. Toisin kävi. Anna Maria oli varannut minulle puolisen tuntia, ja sen ajan puhuimme arvoista.
Kuten monissa perinteikkäissä organisaatoissa, myös EU-instituutioissa arvot hukkuvat byrokratian rattaisiin. Useinhan päätöksenteko sujuu päättäjien mielestä mukavammin, kun asioita voidaan hoidella eteenpäin ilman turhaa demokratian kitkaa.
Talous- ja sosiaalikomitean varapuheenjohtajana Darmanin katsoo, että hänen tehtävänään on valvoa, että organisaatio toimii omien arvojensa mukaisesti.
Miksi varapuheenjohtaja siis tapaa komitean jäsenjärjestön tiedottajaa eli minua? Koska komitean tehtävänä on toimia linkkinä kansalaisyhteiskunnan ja EU-instuutioiden välillä. Miksi varapuheenjohtaja käyttää kallisarvoista aikaansa koululaisryhmien tapaamiseen? Koska komitean tehtävä on tuoda Euroopan unionia lähemmäs kansalaisia. Miksi sosiaaliseen mediaan satsataan komiteassa? Koska se on helppo väline vuoropuheluun. Ja niin edelleen.
Arvot eivät käsittääkseni ole olemassa vain siksi, että ne olisi kiva kirjoittaa nettisivuille ja vuosikertomukseen. Parhaimmillaan arvot oikeasti ohjaavat toimintaa. Älkää naurako: kyllä minä ainakin mietin viestintäsuunnitelmia ja tiedotteita rustatessani, onko niiden viesti SAK:laisen ay-liikkeen ytimessä vai jossain ihan muualla.
Otetaan esimerkki: Euroopan unioni.
Arvoja: Ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio, syrjimättömyys, moniarvoisuus.
Miten nämä näkyvät nykymenossa? Aivan.
Tein lapsellisen kokeen, Googlella tietenkin. Koko G-koneen kattamassa internetissä väite “ihmisoikeudet on syvältä” ei saa kannatusta muuten kuin yhdeltä yksinäiseltä tweettaajalta. Kun korvaa ihmisoikeudet EU:lla, tuloksia alkaa ropista.
Kävin tänään tapaamassa Euroopan talous- ja sosiaalikomitean varapuheenjohtajaa Anna Maria Darmaninia. Siinä varsinainen tehopakkaus, joka erinäisten hallinnollisten puuhiensa ohella mm. bloggaa, tekee tiimeineen nettiin minihaastatteluita Espresso with Anna Maria -nimikkeen alla ja rekrytoi komitean väkeä sosiaalisen median käyttäjiksi.
Ajattelin, että puhuisimme tapaamisessamme lähinnä sosiaalisesta mediasta. Toisin kävi. Anna Maria oli varannut minulle puolisen tuntia, ja sen ajan puhuimme arvoista.
Kuten monissa perinteikkäissä organisaatoissa, myös EU-instituutioissa arvot hukkuvat byrokratian rattaisiin. Useinhan päätöksenteko sujuu päättäjien mielestä mukavammin, kun asioita voidaan hoidella eteenpäin ilman turhaa demokratian kitkaa.
Talous- ja sosiaalikomitean varapuheenjohtajana Darmanin katsoo, että hänen tehtävänään on valvoa, että organisaatio toimii omien arvojensa mukaisesti.
Miksi varapuheenjohtaja siis tapaa komitean jäsenjärjestön tiedottajaa eli minua? Koska komitean tehtävänä on toimia linkkinä kansalaisyhteiskunnan ja EU-instuutioiden välillä. Miksi varapuheenjohtaja käyttää kallisarvoista aikaansa koululaisryhmien tapaamiseen? Koska komitean tehtävä on tuoda Euroopan unionia lähemmäs kansalaisia. Miksi sosiaaliseen mediaan satsataan komiteassa? Koska se on helppo väline vuoropuheluun. Ja niin edelleen.
Arvot eivät käsittääkseni ole olemassa vain siksi, että ne olisi kiva kirjoittaa nettisivuille ja vuosikertomukseen. Parhaimmillaan arvot oikeasti ohjaavat toimintaa. Älkää naurako: kyllä minä ainakin mietin viestintäsuunnitelmia ja tiedotteita rustatessani, onko niiden viesti SAK:laisen ay-liikkeen ytimessä vai jossain ihan muualla.
Otetaan esimerkki: Euroopan unioni.
Arvoja: Ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio, syrjimättömyys, moniarvoisuus.
Miten nämä näkyvät nykymenossa? Aivan.
Tein lapsellisen kokeen, Googlella tietenkin. Koko G-koneen kattamassa internetissä väite “ihmisoikeudet on syvältä” ei saa kannatusta muuten kuin yhdeltä yksinäiseltä tweettaajalta. Kun korvaa ihmisoikeudet EU:lla, tuloksia alkaa ropista.
torstai 14. heinäkuuta 2011
Dynaaminen kompromissi ja muita EU-erikoisuuksia
Ay-kesää Brysselissä on enää pari viikkoa jäljellä. Haikeus valtaa mielen… Kotiinpaluuta tosin helpottaa belgialainen kesäsää: 13 astetta ja sadetta. Näissä synkissä olosuhteissa päättäjät yrittävät punnertaa kasaan suunnitelmaa, joka pelastaisi Euroopan talouskurimukselta. Nähtäväksi jää, saadaanko nytkään kummempaa aikaan kuin valikoima hätäratkaisuja, jotka EU-kansalaiset tuntevat selkänahassaan.
Hesari kirjoitti eilen (13.7.2011) taloussivujen kysymys-vastauspalstalla liikuttavaan sävyyn, kuinka talouskriisi on siksi poliittinen, että pahimmassa tapauksessa vakautta, rauhaa ja talouskasvua tuottanut unioni hajoaisi. Joku voisi nähdä asian niinkin, että hyvän puolesta ja pahaa vastaan luodun unionin suurin huolenaihe on ollut liian pitkään markkinoiden miellyttäminen, kun kansalaisten miellyttämisen kanssa on ollut vähän niin ja näin.
Kansalaisten tyytymättömyyttä ei poisteta (suomalaista EU-virkamiestä lainatakseni) kertomalla, kuinka EU poistaa ryppyjä ja tekee mielen iloiseksi. Tehokkaampi keino olisi parempi politiikka.
Puolesta, vastaan, tyhjää
Olin viime viikolla elämäni ensimmäistä kertaa seuraamassa Euroopan parlamentin täysistuntoa Strasbourgissa. Kokemus oli mielenkiintoinen.
Huomaan jankuttavani jatkuvasti samaa, mutta EU:ssa tehtaillaan päätöksiä ilman, että kukaan pahemmin huutelee perään.
Tässä kyllä kansalaisilla olisi peiliin katsomisen paikka. Mitäs se sinun äänestämä meppisi Brysselin ja Strasbourgin välillä oikein puuhailee?
Jos toukokuussa todistamani valiokuntaäänestys tuntui kaoottiselta käsien heiluttelulta, parlamentin täysistunnon äänestys oli vielä tulkinnanvaraisempaa. Suurin osa äänistä annetaan viittaamalla ryhmän kannan mukaisesti puolesta, vastaan ja tyhjää, ja käsien nostamista orkestroi ryhmän eturivissä istuva seremoniamestari.
Asioita on usein kymmeniä ja niiden alla äänestettäviä kohtia pahimmassa tapauksessa tusinoittain. Puolesta, vastaan, tyhjää, puolesta, vastaan, tyhjää, puheenjohtaja luettelee, ja mepit nostavat kättä tahdissa. Puheenjohtaja tulkitsee viittomisia, miten tulkitsee. Välillä tuloksia varmistetaan koneella. Joskus puheenjohtajan arviossa voi olla sadan tai kahden sadan äänen heitto.
On ihan turha kuvitella, että mepit aina tietäisivät, mistä milloinkin äänestävät. Eikä tarvitsekaan tietää. Harva äänestyspäätöksiä seuraa. Suomalainen media on niin laiskaa, kuten eräskin meppi sanoi. Brysselin ylityöllistetyt kirjeenvaihtajat puolestaan tuskittelevat loputtoman uutistulvan pyörteissä. Ja jos joskus olisi aikaa oikeasti perehtyä asioihin, ei kotitoimituksissa oikein haluta julkaista EU-asioista pikku-uutisia suurempia artikkeleita.
Miksi EU ei kiinnosta? Yleensähän valta houkuttaa ihmisiä, mutta EU:ssa se lähinnä karkottaa.
Puola maistuu...
Söpö yksityiskohta täysistunnossa olivat puolalaisten tarjoamat mansikkarasiat, joissa vakuuteltiin, kuinka Poland tastes good. Ympäristöihmiset tosin saattavat maistaa marjoissa kivihiilen kitkerän sivumaun.
EU-retoriikan huippuhetkiä koettiin, kun komission edustaja kuvasi talousäänestyksien lopputulosta dynaamiseksi kompromissiksi. Käsittelyssä oli kolme kiehtovaa mietintöä: OTC-johdannaisten sääntely, lyhyeksimyynti ja sijoittajien suoja, joiden olisi tarkoitus tulla EU-lainsäädännöksi.
Dynaaminen kompromissi. Sattuvasti sanottu.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Missä EU sijaitsee?
Junassa matkalla Strasbourgiin silmäilin vihdoin läpi Suomen hallitusohjelman. Johdannon olin toki lukaissut aiemmin, sen, jossa sanotaan Euroopan unionin olevan ”Suomen tärkein kansainvälisen yhteistyön vaikutuspaikka”. Voiko EU olla paikka?
Hallitusohjelmassa EU-asiat on sisällysluettelossa listattu samaan kohtaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Muissakin kohdissa EU pilkahtelee siellä täällä. Hallitus aikoo toimia ”EU-lainsäädännön sallimissa puitteissa” ja ”lainsäädännön velvoitteiden” mukaisesti. Direktiivejä toimeenpannaan ja ”Suomi pyrkii olemaan mukana unionin keskeisissä hankkeissa”.
Perusvire hallitusohjelmassa on EU-myönteinen: unioni on ihan hyvä ja kiva, vaikka ongelmia toki on. Yleisvaikutelmaksi kuitenkin jää, että Suomesta EU:ta kurkitaan vaivihkaa sivusta ja seurataan, mitä siellä on milloinkin meneillään. Siellä. Keskeisessä vaikutuspaikassa. Brysselissä?
Suomi on unionin jäsenmaa, jonka lainsäädännöstä suuri osa tehdään Euroopan unionissa. EU-asiat ovat siis mitä suurimmissa määrin sisäpolitiikkaa. Miten Suomi voisi olla olematta mukana ”unionin keskeisissä hankkeissa”? Jättämällä lentoliput ostamatta?
Hieman aktiivisempaa meininkiä on kappaleessa, jossa hallitus lupaa tukea ”EU:n kehittämistä nykyisten perussopimusten tarjoamia mahdollisuuksia käyttäen”. Tosin luetun ymmärtämiseen ei ihan normaali sisälukutaito riitä.
Hallitus tunnistaa kansalaisten keskuudessa kasvavan EU-kritiikin ja tarjoaa lääkkeeksi kansalaisyhteiskunnan laaja-alaista osallistumista ja tiedottamista. Lisäksi Suomi ”korostaa kaikkien jäsenvaltioiden yhtäläisiä oikeuksia ja velvollisuuksia, institutionaalista tasapainoa sekä komission itsenäistä asemaa.”
No niin. Kuivaa on, ja kohta sinnikkäinkin lukija on vaipunut uneen. On siis johtopäätösten aika.
Olisi piristävää, jos EU-asioista joskus puhuttaisiin niin, että tavallinen kuolevainenkin tajuaisi. Sanottaisiin vaikka, että hemmetti vieköön, instituutioiden tasapainoa ei ole, demokratia EU:ssa on rampautettu ja kansalaiset ovat syystäkin suuttuneita. (Ties vaikka joku havahtuisi kysymään, että mitäs ne instituutiot muuten ovat.)
Samalla voitaisiin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja todeta, että Suomi on mukana EU:ssa ja myös sen keskeisissä hankkeissa ja jäsenmaana Suomen nyt vaan pitää pistää täytäntöön ne kaikki direktiivit, vaikka kuinka harmittaisi. Vielä hienompaa olisi, jos sanottaisiin suoraan ja selkokielellä, että Suomi on osa epätäydellistä EU:ta, mutta tekee kaikkensa tehdäkseen siitä paremman. Aineksia aktiivisempaan otteeseen löytyy esimerkiksi sivulta 18:
”Sisämarkkinoiden toiminnan tehostamisen on oltava sosiaalisesti kestävää. Suomi tavoittelee työmarkkinoiden toiminnan parantamista ja työntekijöiden työehtojen minimisuojan vahvistamista sosiaalipartnerien dialogin pohjalta. Hallitus toimii työntekijöiden yhdenvertaisuuden lisäämiseksi ja työehtojen heikentämisen estämiseksi.”
Mutta tajuaako kukaan tästä mitään? Kahden kuukauden EU-kielen intensiivikurssin jälkeen tarjoan seuraavaa käännösehdotusta:
”EU:n markkinoilla ihmisten oikeudet pitää asettaa etusijalle. Työehtojen polkemiselle pitää panna piste. Toimenpiteet valmistellaan ja sovitaan työmarkkinaosapuolten kesken. Kaikille työntekijöille kuuluu samat oikeudet. Loputon palkkojen ja työehtojen heikentämiskierre täytyy katkaista.”
Hallitusohjelmassa EU-asiat on sisällysluettelossa listattu samaan kohtaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Muissakin kohdissa EU pilkahtelee siellä täällä. Hallitus aikoo toimia ”EU-lainsäädännön sallimissa puitteissa” ja ”lainsäädännön velvoitteiden” mukaisesti. Direktiivejä toimeenpannaan ja ”Suomi pyrkii olemaan mukana unionin keskeisissä hankkeissa”.
Perusvire hallitusohjelmassa on EU-myönteinen: unioni on ihan hyvä ja kiva, vaikka ongelmia toki on. Yleisvaikutelmaksi kuitenkin jää, että Suomesta EU:ta kurkitaan vaivihkaa sivusta ja seurataan, mitä siellä on milloinkin meneillään. Siellä. Keskeisessä vaikutuspaikassa. Brysselissä?
Suomi on unionin jäsenmaa, jonka lainsäädännöstä suuri osa tehdään Euroopan unionissa. EU-asiat ovat siis mitä suurimmissa määrin sisäpolitiikkaa. Miten Suomi voisi olla olematta mukana ”unionin keskeisissä hankkeissa”? Jättämällä lentoliput ostamatta?
Hieman aktiivisempaa meininkiä on kappaleessa, jossa hallitus lupaa tukea ”EU:n kehittämistä nykyisten perussopimusten tarjoamia mahdollisuuksia käyttäen”. Tosin luetun ymmärtämiseen ei ihan normaali sisälukutaito riitä.
Hallitus tunnistaa kansalaisten keskuudessa kasvavan EU-kritiikin ja tarjoaa lääkkeeksi kansalaisyhteiskunnan laaja-alaista osallistumista ja tiedottamista. Lisäksi Suomi ”korostaa kaikkien jäsenvaltioiden yhtäläisiä oikeuksia ja velvollisuuksia, institutionaalista tasapainoa sekä komission itsenäistä asemaa.”
No niin. Kuivaa on, ja kohta sinnikkäinkin lukija on vaipunut uneen. On siis johtopäätösten aika.
Olisi piristävää, jos EU-asioista joskus puhuttaisiin niin, että tavallinen kuolevainenkin tajuaisi. Sanottaisiin vaikka, että hemmetti vieköön, instituutioiden tasapainoa ei ole, demokratia EU:ssa on rampautettu ja kansalaiset ovat syystäkin suuttuneita. (Ties vaikka joku havahtuisi kysymään, että mitäs ne instituutiot muuten ovat.)
Samalla voitaisiin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja todeta, että Suomi on mukana EU:ssa ja myös sen keskeisissä hankkeissa ja jäsenmaana Suomen nyt vaan pitää pistää täytäntöön ne kaikki direktiivit, vaikka kuinka harmittaisi. Vielä hienompaa olisi, jos sanottaisiin suoraan ja selkokielellä, että Suomi on osa epätäydellistä EU:ta, mutta tekee kaikkensa tehdäkseen siitä paremman. Aineksia aktiivisempaan otteeseen löytyy esimerkiksi sivulta 18:
”Sisämarkkinoiden toiminnan tehostamisen on oltava sosiaalisesti kestävää. Suomi tavoittelee työmarkkinoiden toiminnan parantamista ja työntekijöiden työehtojen minimisuojan vahvistamista sosiaalipartnerien dialogin pohjalta. Hallitus toimii työntekijöiden yhdenvertaisuuden lisäämiseksi ja työehtojen heikentämisen estämiseksi.”
Mutta tajuaako kukaan tästä mitään? Kahden kuukauden EU-kielen intensiivikurssin jälkeen tarjoan seuraavaa käännösehdotusta:
”EU:n markkinoilla ihmisten oikeudet pitää asettaa etusijalle. Työehtojen polkemiselle pitää panna piste. Toimenpiteet valmistellaan ja sovitaan työmarkkinaosapuolten kesken. Kaikille työntekijöille kuuluu samat oikeudet. Loputon palkkojen ja työehtojen heikentämiskierre täytyy katkaista.”
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Katso internetistä
EU:ssa tapahtuu samaan aikaan noin miljoona eri asiaa. Prosessit tuppaavat limittymään, lomittumaan ja rönsyilemään – no, tällaisiahan ihmisten puuhailemat, yhteiskunnalliset asiat aina ovat. Kuinka siis erottaa olennainen epäolennaisesta?
Tapasin viime viikolla suomalaisen Brysselin-kirjeenvaihtajan, joka tuskaili informaatiotulvaa ja toivoi jonkun voivan avata esimerkiksi työaikadirektiivin taustoja ja näkymiä. Aina kaikki sanovat, että katso internetistä, toimittaja huokasi.
Ymmärsin tuskan ja lupasin järjestellä kontakteja. Niin paljon kuin tietoverkossa hyörimmekin, ei kaikki todellakaan löydy internetistä. Ainakaan, jos ei edes varmasti tiedä, mitä on hakemassa.
Olen tänään surffaillut Euroopan parlamentin nettisivuilla. Ne ovat samaan aikaan luotaantyöntävät ja äärettömän kiinnostavat. Ominaisuudet näkyvät erityisen hyvin Legislative Observatory Trackerissa, tietokannassa, johon tallennetaan kaikki, siis aivan kaikki parlamentissa meneillään olevat prosessit.
Parlamentin sivut näyttäytyvät erityisen ahdistavina ja vastenmielisinä, jos ei tiedä, mitä on hakemassa. En ole varma, olisinko koskaan edes päätynyt seikkailemaan Trackerin koodiviidakossa, jos en olisi tsekannut, mitä työllisyysasioiden valiokunnan asialistalla olikaan.
Ja valiokunnan asialistaa en olisi koskaan ehkä nähnytkään, ellei eräs työmarkkinatoimittaja olisi vinkannut valiokuntien olevan paikkoja, joissa päätökset tehdään (kiitos K.!). Enkä olisi välttämättä sittenkään päätynyt seuraamaan valiokuntaa, jollei eräs meppiavustaja olisi hoksannut pyytää minua juuri valiokuntaviikkoa edeltävällä perjantaina lounaalle ja avustanut kulkuluvissa. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.
Mikä on tarinan opetus? Internet on toivoton tiedonhakulähde, jos ei tiedä, mitä on hakemassa. Ja parhaat tiedonjyväset ja vinkit saa aina ihmisiä tapaamalla. Joku on selvästi keksinyt tämän jo ennen minua – muutenhan suorittaisin EU-perehtymisjaksoani Hakaniemessä konetta näpyttäen ja EU-edunvalvonta hoidettaisiin ympäristöystävällisesti etätyönä.
*
Työaikadirektiivistä kiinnostuneille tiedoksi, että prosessi saattaa nytkähtää ensi viikolla eteenpäin. Tai sitten ei. Työnantajien BusinessEurope on ilmoittanut, että he ovat halukkaita neuvottelemaan työaikadirektiivistä, mutta ainoastaan sen suppeasta uudistamisesta. Työntekijäpuolella ETUC pitää tiukasti kiinni kannastaan, jonka mukaan direktiivi pitää uudistaa siten, ettei yksilöllinen 48 tunnin viikoittaisesta työajasta poikkeaminen (ns. opt out) olisi enää mahdollista. Viimeksi viime viikolla ETUCin apulaispääsihteeri Patrick Itschert ilmoitti työmarkkinaosapuolten yhteisessä komiteassa, etteivät työntekijät aio lähteä neuvotteluihin, jos vastapuolella ei ole valmiuksia keskustella direktiivin todellisesta uudistamisesta.
ETUCin hallitus kokoontuu ensi viikolla täällä Brysselissä. Silloin saadaan tietää, edetäänkö asiassa, vai siirtyykö aloite komissiolle.
Työajasta puheen ollen, pikkuveli lähetti tänään tekstarilla synttärionnittelut. ”Otathan sen kunniaksi rennosti!”, veli muistutti. Ja otinhan minä: pakkasin toimistolla läppärin laukkuun, marssin puistoon nauttimaan täkäläisittäin harvinaisesta auringonpaisteesta ja aloin näpyttää tätä tarinaa. Työsuojelutoimenpiteenä suljen nyt koneen ja lähden jätskille. Opt outit tukittava!
Tapasin viime viikolla suomalaisen Brysselin-kirjeenvaihtajan, joka tuskaili informaatiotulvaa ja toivoi jonkun voivan avata esimerkiksi työaikadirektiivin taustoja ja näkymiä. Aina kaikki sanovat, että katso internetistä, toimittaja huokasi.
Ymmärsin tuskan ja lupasin järjestellä kontakteja. Niin paljon kuin tietoverkossa hyörimmekin, ei kaikki todellakaan löydy internetistä. Ainakaan, jos ei edes varmasti tiedä, mitä on hakemassa.
Olen tänään surffaillut Euroopan parlamentin nettisivuilla. Ne ovat samaan aikaan luotaantyöntävät ja äärettömän kiinnostavat. Ominaisuudet näkyvät erityisen hyvin Legislative Observatory Trackerissa, tietokannassa, johon tallennetaan kaikki, siis aivan kaikki parlamentissa meneillään olevat prosessit.
Parlamentin sivut näyttäytyvät erityisen ahdistavina ja vastenmielisinä, jos ei tiedä, mitä on hakemassa. En ole varma, olisinko koskaan edes päätynyt seikkailemaan Trackerin koodiviidakossa, jos en olisi tsekannut, mitä työllisyysasioiden valiokunnan asialistalla olikaan.
Ja valiokunnan asialistaa en olisi koskaan ehkä nähnytkään, ellei eräs työmarkkinatoimittaja olisi vinkannut valiokuntien olevan paikkoja, joissa päätökset tehdään (kiitos K.!). Enkä olisi välttämättä sittenkään päätynyt seuraamaan valiokuntaa, jollei eräs meppiavustaja olisi hoksannut pyytää minua juuri valiokuntaviikkoa edeltävällä perjantaina lounaalle ja avustanut kulkuluvissa. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.
Mikä on tarinan opetus? Internet on toivoton tiedonhakulähde, jos ei tiedä, mitä on hakemassa. Ja parhaat tiedonjyväset ja vinkit saa aina ihmisiä tapaamalla. Joku on selvästi keksinyt tämän jo ennen minua – muutenhan suorittaisin EU-perehtymisjaksoani Hakaniemessä konetta näpyttäen ja EU-edunvalvonta hoidettaisiin ympäristöystävällisesti etätyönä.
*
Työaikadirektiivistä kiinnostuneille tiedoksi, että prosessi saattaa nytkähtää ensi viikolla eteenpäin. Tai sitten ei. Työnantajien BusinessEurope on ilmoittanut, että he ovat halukkaita neuvottelemaan työaikadirektiivistä, mutta ainoastaan sen suppeasta uudistamisesta. Työntekijäpuolella ETUC pitää tiukasti kiinni kannastaan, jonka mukaan direktiivi pitää uudistaa siten, ettei yksilöllinen 48 tunnin viikoittaisesta työajasta poikkeaminen (ns. opt out) olisi enää mahdollista. Viimeksi viime viikolla ETUCin apulaispääsihteeri Patrick Itschert ilmoitti työmarkkinaosapuolten yhteisessä komiteassa, etteivät työntekijät aio lähteä neuvotteluihin, jos vastapuolella ei ole valmiuksia keskustella direktiivin todellisesta uudistamisesta.
ETUCin hallitus kokoontuu ensi viikolla täällä Brysselissä. Silloin saadaan tietää, edetäänkö asiassa, vai siirtyykö aloite komissiolle.
Työajasta puheen ollen, pikkuveli lähetti tänään tekstarilla synttärionnittelut. ”Otathan sen kunniaksi rennosti!”, veli muistutti. Ja otinhan minä: pakkasin toimistolla läppärin laukkuun, marssin puistoon nauttimaan täkäläisittäin harvinaisesta auringonpaisteesta ja aloin näpyttää tätä tarinaa. Työsuojelutoimenpiteenä suljen nyt koneen ja lähden jätskille. Opt outit tukittava!
torstai 26. toukokuuta 2011
Hyvislobbaajat, huhuu
EU:ssa tapahtuu valtavasti asioita, joista kukaan ei tiedä yhtikäs mitään.
Itsestäänselvyyksien toistamisen uhallakin: Brysselissä tehdään jatkuvasti päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkien unionin kansalaisten elämään (ja moniin EU:n rajojen ulkopuolellakin). Ja aivan liian suuri osa päätöksistä tehdään ilman, että kukaan edes huomaa - ennen kuin jäsenmaissa ihmetellään, että mikäs direktiivi sieltä taas tupsahti.
Tällä viikolla olen käynyt ihmettelemässä EU:n suuruutta ja omaa pienuuttani pariinkin otteeseen parlamentissa.
Tiistaina kävin seuraamassa työllisyys- ja sosiaaliturvavaliokunnan kokousta. Kokous avasi pienen, ohikiitävän ikkunan massiiviseen päätöksentekoprosessiin. Yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen tulevaisuus, työntekijöiden liikkuvuuden edistäminen, rakennerahastojen ja koheesiorahaston varojen hyödyntäminen... Ennen kuin ehdin päästä suunnilleen jyvälle, mistä ylipäätään keskusteltiin, oli asialistassa siirrytty jo seuraavaan kohtaan.
Tunnustan: olin huonosti valmistautunut. Printtasin kyllä asialistan hyvissä ajoin mukaani, mutta en ollut lukenut raportoivien meppien luonnoksia käsiteltäviin asioihin, saati sitten tutustunut heidän kollegoidensa tekemiin muutosehdotuksiin. En tuntenut puhujia – vaikka toki saatoin puheenvuoroista suunnilleen päätellä, mitä Eurooppa-puoluetta he saattaisivat edustaa.
No, hämmästely sikseen. Ehkä kukaan ei odota, että Hakaniemestä Brysseliin tupsahtanut tiedottaja vajaassa kuukaudessa olisi sisäistänyt koko EU:n päätöksentekoprosessin ja seuraisi asioiden kehittymistä tyynellä varmuudella. Kysymys kuuluukin: Kuka päätöksentekoprosesseja ylipäätään seuraa?
On hyvin tiedossa, että liike-elämä lobbaa omia näkemyksiään ahkerasti sekä komissiolle että Lissabonin sopimuksen myötä valtaansa kasvattaneelle parlamentille. Rahalla saa ja hevosella pääsee, eikä ole tuulesta temmattua väittää, etteikö suuryritysten agenda näkyisi EU-päätöksenteossa. (Tästä yksi, kylmäävä esimerkki on EU:n vapaakauppasopimukset. Ihmisoikeudet ilmeisesti nykyään siivotaan pois neuvottelupöydästä, jos niistä keskusteleminen ei kauppakumppania miellytä. Tästä lisää Finunionsin sivuille kirjoittamassani pikku uutisessa.)
Arvioiden mukaan Brysselissä toimii tällä hetkellä noin 15 000 lobbaria, joista suurin osa edustaa elinkeinoelämää. Niin sanottuja yleishyödyllisiä tahoja (ammattiliittoja, kansalaisjärjestöjä ja niin edelleen) edustaa pari kolme tuhatta lobbaria. (Liike-elämän lobbareista lisää mm. Corporate Europe Observatoryn sivuilla.)
EU-päättäjät joutuvat usein tekemään ratkaisuja vajavaisilla tiedoilla. Moni meppikin varmasti arvostaa kansalaisyhteiskunnan näkemyksiä, jos niitä on tarjolla. Mutta onko niitä?
Pitäisiköhän vaikka Euroopan parlamentin työllisyysasioiden valiokuntaa pitää hiukkasen paremmin Suomestakin käsin silmällä? Kuten kotimaassa, myös Eurooppa-tasolla tärkein valmistelutyö tehdään hyvissä ajoin ennen täysistuntoja.
Itsestäänselvyyksien toistamisen uhallakin: Brysselissä tehdään jatkuvasti päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkien unionin kansalaisten elämään (ja moniin EU:n rajojen ulkopuolellakin). Ja aivan liian suuri osa päätöksistä tehdään ilman, että kukaan edes huomaa - ennen kuin jäsenmaissa ihmetellään, että mikäs direktiivi sieltä taas tupsahti.
Tällä viikolla olen käynyt ihmettelemässä EU:n suuruutta ja omaa pienuuttani pariinkin otteeseen parlamentissa.
Tiistaina kävin seuraamassa työllisyys- ja sosiaaliturvavaliokunnan kokousta. Kokous avasi pienen, ohikiitävän ikkunan massiiviseen päätöksentekoprosessiin. Yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen tulevaisuus, työntekijöiden liikkuvuuden edistäminen, rakennerahastojen ja koheesiorahaston varojen hyödyntäminen... Ennen kuin ehdin päästä suunnilleen jyvälle, mistä ylipäätään keskusteltiin, oli asialistassa siirrytty jo seuraavaan kohtaan.
Tunnustan: olin huonosti valmistautunut. Printtasin kyllä asialistan hyvissä ajoin mukaani, mutta en ollut lukenut raportoivien meppien luonnoksia käsiteltäviin asioihin, saati sitten tutustunut heidän kollegoidensa tekemiin muutosehdotuksiin. En tuntenut puhujia – vaikka toki saatoin puheenvuoroista suunnilleen päätellä, mitä Eurooppa-puoluetta he saattaisivat edustaa.
No, hämmästely sikseen. Ehkä kukaan ei odota, että Hakaniemestä Brysseliin tupsahtanut tiedottaja vajaassa kuukaudessa olisi sisäistänyt koko EU:n päätöksentekoprosessin ja seuraisi asioiden kehittymistä tyynellä varmuudella. Kysymys kuuluukin: Kuka päätöksentekoprosesseja ylipäätään seuraa?
On hyvin tiedossa, että liike-elämä lobbaa omia näkemyksiään ahkerasti sekä komissiolle että Lissabonin sopimuksen myötä valtaansa kasvattaneelle parlamentille. Rahalla saa ja hevosella pääsee, eikä ole tuulesta temmattua väittää, etteikö suuryritysten agenda näkyisi EU-päätöksenteossa. (Tästä yksi, kylmäävä esimerkki on EU:n vapaakauppasopimukset. Ihmisoikeudet ilmeisesti nykyään siivotaan pois neuvottelupöydästä, jos niistä keskusteleminen ei kauppakumppania miellytä. Tästä lisää Finunionsin sivuille kirjoittamassani pikku uutisessa.)
Arvioiden mukaan Brysselissä toimii tällä hetkellä noin 15 000 lobbaria, joista suurin osa edustaa elinkeinoelämää. Niin sanottuja yleishyödyllisiä tahoja (ammattiliittoja, kansalaisjärjestöjä ja niin edelleen) edustaa pari kolme tuhatta lobbaria. (Liike-elämän lobbareista lisää mm. Corporate Europe Observatoryn sivuilla.)
EU-päättäjät joutuvat usein tekemään ratkaisuja vajavaisilla tiedoilla. Moni meppikin varmasti arvostaa kansalaisyhteiskunnan näkemyksiä, jos niitä on tarjolla. Mutta onko niitä?
Pitäisiköhän vaikka Euroopan parlamentin työllisyysasioiden valiokuntaa pitää hiukkasen paremmin Suomestakin käsin silmällä? Kuten kotimaassa, myös Eurooppa-tasolla tärkein valmistelutyö tehdään hyvissä ajoin ennen täysistuntoja.
perjantai 13. toukokuuta 2011
Pelosta ja periaatteista
Viikko on kulunut tietokoneen ruutua tuijottaen, erinäisillä sivuilla surffaillen ja tekstejä rukkaillen. Että terveisiä vaan täältä lobbauksen ja kabinettipolitiikan ytimestä.
Päivittäiseen uutisannokseeni on ilmaantunut vanhojen Hesarin, STT:n online-uutisten ja Twitterin ja Facebookin uutisvirran lisäksi kaikenlaisia enemmän ja vähemmän ihmismäisesti kirjoitettuja EU-portaaleja parlamentista neuvostoon, Euractivista Norjan ja Ruotsin ay-keskusjärjestöjen Brysselin-toimistoon. Uskon vakaasti, että surffailemalla oppii – mutta kuinka paljon se viekään aikaa!
En tiedä, onko kyseessä näkökulman vaihdoksen aiheuttama harha vai tapahtuuko EU:ssa tosiaan juuri nyt kaikkea suurta, merkittävää ja mullistavaa. Arvelisin, että sekä että. Tällä viikolla talouspakettien lisäksi on puhuttanut muun muassa Schengen-sopimus, johon ollaan kaavailemassa uusia rajoituksia EU-maiden säikähdettyä Pohjois-Afrikasta unionin alueelle ”tulvivia” siirtolaisia.
Pienempiä on helppo kiusata?
Siirtolaiset, nuo kotoaan parempaa elämää etsimään lähteneet ihmiset, tunnetaan julkisessa keskustelussa pidäkkeettömänä luonnonvoimana, joka pitää pikaisesti padota. Nyt paniikkinappulaa on painettu Ranskassa ja Tanskassa, kun Italian kautta Eurooppaan on suuntaamassa 25 000 levottomuuksia paennutta pohjoisafrikkalaista. Jotta tämä ”massa” (joka on mitätön rikkahippunen suhteessa unionin 500 miljoonaan asukkaaseen) saataisiin kuriin, ollaan valmiita tekemään myönnytyksiä yhteen Eurooppa-projektin tärkeimmistä saavutuksista, vapaaseen liikkuvuuteen. Pelosta kunniakkaatkin periaatteet ollaan valmiita myymään.
Kun pelottaa, halutaan kovempaa kuria. Näinhän se menee. Rajat kiinni ja ongelma ratkaistu – voilà. Mutta tiukempi valvonta voi johtaa uusiin ongelmiin. Aukotonta järjestelmää ei ole olemassakaan, joten vaarana on, että yhä useampi Euroopan unionin alueelle tuleva luiskahtaa työmarkkinoiden harmaalle alueelle. Mikä puolestaan heikentää kaikkien muidenkin työntekijöiden asemaa. Jos työvoimaa saa vaikkapa kahdella eurolla tunti, miksi maksaa kahtakymmentä, järkeilee moni työnantaja.
Päähäni ei millään mahdu, miksei työmarkkinoilla rehottavaan rikollisuuteen haluta tarttua pistämällä ensisijaisesti epärehelliset työnantajat kuriin. Tätä miettii käsittääkseni moni rehellinen yrittäjäkin, jonka on kovin vaikea kilpailla polkumyyntiä harjoittavien työnantajien kanssa. Ehkä siirtolaiset ovat helpompi kohde kuin mutkikkain järjestelmin vastuita ja veroja pakoilevat yritykset?
* * *
Maanantaina Ateenassa alkaa Euroopan ay-keskusjärjestön ETUCin kerran neljässä vuodessa kokoontuva kongressi. Olen suuntaamassa itse paikan päälle jo sunnuntaina. Kokoukseen osallistuu tuhatkunta ay-ihmistä eri puolilta Eurooppaa, suomalaiset keskusjärjestöjen puheenjohtajat mukaan lukien.
Siirtolaisuus on yksi kongressissa käsiteltävistä aiheista. Keskeisin lienee talous- ja työllisyyskriisi. Kreikassa ammattiliitot järjestivät tällä viikolla yleislakon. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä mieltä osoitetaan myös ensi viikolla. Luvassa on siis muutakin kuin tietokoneen tuijottamista.
Päivittäiseen uutisannokseeni on ilmaantunut vanhojen Hesarin, STT:n online-uutisten ja Twitterin ja Facebookin uutisvirran lisäksi kaikenlaisia enemmän ja vähemmän ihmismäisesti kirjoitettuja EU-portaaleja parlamentista neuvostoon, Euractivista Norjan ja Ruotsin ay-keskusjärjestöjen Brysselin-toimistoon. Uskon vakaasti, että surffailemalla oppii – mutta kuinka paljon se viekään aikaa!
En tiedä, onko kyseessä näkökulman vaihdoksen aiheuttama harha vai tapahtuuko EU:ssa tosiaan juuri nyt kaikkea suurta, merkittävää ja mullistavaa. Arvelisin, että sekä että. Tällä viikolla talouspakettien lisäksi on puhuttanut muun muassa Schengen-sopimus, johon ollaan kaavailemassa uusia rajoituksia EU-maiden säikähdettyä Pohjois-Afrikasta unionin alueelle ”tulvivia” siirtolaisia.
Pienempiä on helppo kiusata?
Siirtolaiset, nuo kotoaan parempaa elämää etsimään lähteneet ihmiset, tunnetaan julkisessa keskustelussa pidäkkeettömänä luonnonvoimana, joka pitää pikaisesti padota. Nyt paniikkinappulaa on painettu Ranskassa ja Tanskassa, kun Italian kautta Eurooppaan on suuntaamassa 25 000 levottomuuksia paennutta pohjoisafrikkalaista. Jotta tämä ”massa” (joka on mitätön rikkahippunen suhteessa unionin 500 miljoonaan asukkaaseen) saataisiin kuriin, ollaan valmiita tekemään myönnytyksiä yhteen Eurooppa-projektin tärkeimmistä saavutuksista, vapaaseen liikkuvuuteen. Pelosta kunniakkaatkin periaatteet ollaan valmiita myymään.
Kun pelottaa, halutaan kovempaa kuria. Näinhän se menee. Rajat kiinni ja ongelma ratkaistu – voilà. Mutta tiukempi valvonta voi johtaa uusiin ongelmiin. Aukotonta järjestelmää ei ole olemassakaan, joten vaarana on, että yhä useampi Euroopan unionin alueelle tuleva luiskahtaa työmarkkinoiden harmaalle alueelle. Mikä puolestaan heikentää kaikkien muidenkin työntekijöiden asemaa. Jos työvoimaa saa vaikkapa kahdella eurolla tunti, miksi maksaa kahtakymmentä, järkeilee moni työnantaja.
Päähäni ei millään mahdu, miksei työmarkkinoilla rehottavaan rikollisuuteen haluta tarttua pistämällä ensisijaisesti epärehelliset työnantajat kuriin. Tätä miettii käsittääkseni moni rehellinen yrittäjäkin, jonka on kovin vaikea kilpailla polkumyyntiä harjoittavien työnantajien kanssa. Ehkä siirtolaiset ovat helpompi kohde kuin mutkikkain järjestelmin vastuita ja veroja pakoilevat yritykset?
* * *
Maanantaina Ateenassa alkaa Euroopan ay-keskusjärjestön ETUCin kerran neljässä vuodessa kokoontuva kongressi. Olen suuntaamassa itse paikan päälle jo sunnuntaina. Kokoukseen osallistuu tuhatkunta ay-ihmistä eri puolilta Eurooppaa, suomalaiset keskusjärjestöjen puheenjohtajat mukaan lukien.
Siirtolaisuus on yksi kongressissa käsiteltävistä aiheista. Keskeisin lienee talous- ja työllisyyskriisi. Kreikassa ammattiliitot järjestivät tällä viikolla yleislakon. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä mieltä osoitetaan myös ensi viikolla. Luvassa on siis muutakin kuin tietokoneen tuijottamista.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Olen huono EU-kansalainen
Olen huono EU-kansalainen. Synkkä miete hiipi mieleeni, kun käytin lauantain EU:n juhlimisen sijaan kuntosalilla käymiseen, uudessa kotikaupunginosassa vaelteluun, kahvitteluun ja jätskin syömiseen sekä muuhun kerta kaikkiaan turhanpäiväiseen.Lauantaina Brysselissä nimittäin vietettiin maanantain Eurooppa-päivän alla avointen ovien päivää. Parlamentti, neuvosto, komissio, talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea pitivät ovensa avoimina kiinnostuneille kansalaisille. Ohjelma lupasi näyttelyitä, keskusteluita, tietoa, kulttuuria ja musiikkia sekä lasten puuhanurkkia. Esimerkiksi parlamentissa olisi meppien ja poliittisten ryhmien tapaamisen lisäksi voinut yhtyä eurokaraokeen (Mainoslause: ”Oletko kyllästynyt laulamaan yksin?”). Komissio puolestaan vakuutti ”rokkaavansa” juhlapäivän kunniaksi.
Mikäköhän minua oikein vaivaa, kun vapaapäivä EU:n parissa ei houkutellut?
Vastaus löytyi omasta kirjahyllystä. Onneksi olin sattunut pakkaamaan reissuun mukaan pari vuotta sitten ilmestyneen, Hanna Kuuselan ja Otto Bruunin toimittaman Euroopasta ei mitään uutta? -kirjan. ”Onko vika sinussa vai EU:ssa, jos unioni ei kiinnosta?”, kirjan takakannessa kysytään. Ainakaan en ollut yksin.
Ilta-auringon laskiessa oli mukava istuskella puistossa ja pohtia, kummassa meistä syy mahtaisi piillä.
* * *
Myös Suomessa vietetään Eurooppa-päivää maanantaina. Helsingin päätapahtumassa on mahdollisuus jututtaa meppejä ja kuunnella ex-pääministereiden aatoksia. Ohjelmanumerot koostuvat kulttuuriosioiden lisäksi esiintyjistä ja instituutioista, eivät asioista. Kukaan ei esimerkiksi kysy, miten työntekijöiden oikeudet toteutuvat EU:ssa tai mitä työehtojen polkemiselle pitäisi tehdä.
Tapahtumat ovat varmasti hyviä tapoja tehdä Eurooppaa tutummaksi. Älkää siis tehkö, niin kuin minä tein, vaan jos olette vapaalla jalalla, menkää tutustumaan Eurooppaan. Ohjelma löytyy internetistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)