Tilinpäätös

Olen kolmen kuukauden ajan viritellyt päässäni blogia varten listaa plussista ja miinuksista. Plussaa: Supermielenkiintoinen työ. Miinusta: Monimutkaiset rakenteet. Plussaa: Belgialaiset herkut. Miinusta: Koirankakka kaduilla. Plussaa: Hellettä toukokuussa. Miinusta: Loputon lokakuu kesä-heinäkuussa.

Finunions-jakson lopun lähetessä tajusin, että suurin osa asioista sisältää sekä plussia että miinuksia. Vähän niin kuin Euroopan unioni, joka on ideana mahtava, mutta jättää toteutukseltaan toivomisen varaa.

Kaiken kaikkiaan ay-kesä Brysselissä on ollut upea kokemus. Tässä tilinpäätökseni kahdeksan kärki.

Ihmiset. Kolmen kuukauden aikana olen tavannut kymmeniä ihmisiä. Se on ollut aivan mahtavaa. Jokaiselta olen oppinut jotain: kuullut meneillään olevasta päätöksenteosta tai saanut uusia näkökulmia EU-edunvalvontaan ja siihen, miten sitä kannattaisi tehdä. Oppimaani pyrin parhaani mukaan jakamaan ja jalostamaan kotimaahan palattuani. Nostan hattua parjatuille Brysselin-byrokraateille: Täällä tehdään tärkeää työtä!

EU-instituutiot. Euroopan parlamentin käytävillä harhaileminen on vähän samanlaista kuin parlamentin nettisivuilla: Jos ei tiedä, mitä on tekemässä ja minne menossa, iskee ahdistus ja paniikki. Jos tietää, löytyy sokkelosta se oikea ihminen, tilaisuus tai tiedonjyvä.

Arvot. Olen kolmen kuukauden aikana pohtinut arvoja paljon, niin Euroopan unionin kuin ammattiyhdistysliikkeen. Uskon Euroopan unionin olevan oikealla asialla, kunhan hienot periaatteet kaivettaisiin naftaliinista ja niitä alettaisiin oikeasti soveltaa päätöksentekoon. Joiltain osin sama koskee ay-liikettä. Arvojen pitäisi olla kaiken toiminnan ytimessä.

Lobbaaminen. Koska EU:ssa on jatkuvasti meneillään tsiljoona asiaa eikä kukaan ole kärryillä kaikesta, on lobbareilla iso valta. Isoimmat lobbarit ovat ne, joille valtaa ja lisävallan haalimiseen tarvittavaa rahaa on kertynyt jo valmiiksi. Hyvislobbaajia on aivan liian vähän. Toukokuussa valitun uuden sihteeristön myötä Euroopan ay-keskusjärjestö ETUC terhistää parlamenttivaikuttamistaan ja aikoo esimerkiksi lisätä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa. Tässä myös suomalaisella ay-liikkeellä olisi hyvä pelipaikka.

Talous. Kolmen kuukauden aikana ei paljoa muusta puhuttu. Numeroallergisena normaali-ihmisenä (erotuksena ekonomisteihin, matemaatikkoihin ja muihin kummajaisiin) en ole aiemmin juuri tuntenut vetoa talouspolitiikkaan. No niin, nyt joku jo huutaa, että mitä, ilman talouspolitiikkaa ja tukusetoja ei ammattiliittojen edunvalvonnasta tulisi mitään. Oli miten oli, olen Brysselin-jaksoni aikana kokenut talouspoliittisen heräämisen. Se ilmenee muun muassa haluna lukea Financial Timesia ja Economistia, tollojen poliitikkojen ylimielisenä arvosteluna ja sanavaraston karttumisena. Etenkin englannin d-sanat ovat tulleet tutuiksi: debt, deficit, default, devaluation sekä kysymysmerkillä varustettu death of euro.

Seminaarit. Bryssel on pullollaan seminaareja ja tapahtumia. Kaupunki olisi varsinainen freelancer-toimittajan aarreaitta. Harvoilla kirjeenvaihtajilla on aikaa muuhun kuin valtavirran EU-uutisointiin, tutkivasta journalismista puhumattakaan. Seminaarit ovat monesti tappavan puuduttavia - itse asiassa suomalaiset seminaarit alkoivat tuntua suorastaan virkistäviltä ja erinomaisen hyvin organisoiduilta. Toisaalta hyvin harvassa suomalaisessa seminaarissa on tarjolla uutista. Täällä niitä on tarjolla koko ajan, jos vain jaksaa kuunnella.

Sää. Tilinpäätökseni suurin ja ainoa yksiselitteinen miinusmerkki. Kun heinäkuussa on 18 astetta lämmintä eikä sada, ihmiset kerääntyvät sankoin joukoin terasseille. Tästä voi päätellä, että suurimman osan ajasta lämpömittari on pysytellyt 15 asteessa ja sadetta on piisannut.

Jälkiruuat. Belgian jälkiruuat ovat erinomaisia, kerrassaan delicieux. Niin hämyistä ruokakuppilaa ei ole, ettei listalta löytyisi vähintään moelleux au chocolat ja tarte citron. Niitä on tullut nautittua muutamia. Ehkä ihan hyvä, että Finunions-pesti päättyy nyt, kun vielä mahdun vanhoihin vaatteisiini.

Katso internetistä

EU:ssa tapahtuu samaan aikaan noin miljoona eri asiaa. Prosessit tuppaavat limittymään, lomittumaan ja rönsyilemään – no, tällaisiahan ihmisten puuhailemat, yhteiskunnalliset asiat aina ovat. Kuinka siis erottaa olennainen epäolennaisesta?

Tapasin viime viikolla suomalaisen Brysselin-kirjeenvaihtajan, joka tuskaili informaatiotulvaa ja toivoi jonkun voivan avata esimerkiksi työaikadirektiivin taustoja ja näkymiä. Aina kaikki sanovat, että katso internetistä, toimittaja huokasi.

Ymmärsin tuskan ja lupasin järjestellä kontakteja. Niin paljon kuin tietoverkossa hyörimmekin, ei kaikki todellakaan löydy internetistä. Ainakaan, jos ei edes varmasti tiedä, mitä on hakemassa.

Olen tänään surffaillut Euroopan parlamentin nettisivuilla. Ne ovat samaan aikaan luotaantyöntävät ja äärettömän kiinnostavat. Ominaisuudet näkyvät erityisen hyvin Legislative Observatory Trackerissa, tietokannassa, johon tallennetaan kaikki, siis aivan kaikki parlamentissa meneillään olevat prosessit.

Parlamentin sivut näyttäytyvät erityisen ahdistavina ja vastenmielisinä, jos ei tiedä, mitä on hakemassa. En ole varma, olisinko koskaan edes päätynyt seikkailemaan Trackerin koodiviidakossa, jos en olisi tsekannut, mitä työllisyysasioiden valiokunnan asialistalla olikaan.

Ja valiokunnan asialistaa en olisi koskaan ehkä nähnytkään, ellei eräs työmarkkinatoimittaja olisi vinkannut valiokuntien olevan paikkoja, joissa päätökset tehdään (kiitos K.!). Enkä olisi välttämättä sittenkään päätynyt seuraamaan valiokuntaa, jollei eräs meppiavustaja olisi hoksannut pyytää minua juuri valiokuntaviikkoa edeltävällä perjantaina lounaalle ja avustanut kulkuluvissa. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Mikä on tarinan opetus? Internet on toivoton tiedonhakulähde, jos ei tiedä, mitä on hakemassa. Ja parhaat tiedonjyväset ja vinkit saa aina ihmisiä tapaamalla. Joku on selvästi keksinyt tämän jo ennen minua – muutenhan suorittaisin EU-perehtymisjaksoani Hakaniemessä konetta näpyttäen ja EU-edunvalvonta hoidettaisiin ympäristöystävällisesti etätyönä.

*

Työaikadirektiivistä kiinnostuneille tiedoksi, että prosessi saattaa nytkähtää ensi viikolla eteenpäin. Tai sitten ei. Työnantajien BusinessEurope on ilmoittanut, että he ovat halukkaita neuvottelemaan työaikadirektiivistä, mutta ainoastaan sen suppeasta uudistamisesta. Työntekijäpuolella ETUC pitää tiukasti kiinni kannastaan, jonka mukaan direktiivi pitää uudistaa siten, ettei yksilöllinen 48 tunnin viikoittaisesta työajasta poikkeaminen (ns. opt out) olisi enää mahdollista. Viimeksi viime viikolla ETUCin apulaispääsihteeri Patrick Itschert ilmoitti työmarkkinaosapuolten yhteisessä komiteassa, etteivät työntekijät aio lähteä neuvotteluihin, jos vastapuolella ei ole valmiuksia keskustella direktiivin todellisesta uudistamisesta.

ETUCin hallitus kokoontuu ensi viikolla täällä Brysselissä. Silloin saadaan tietää, edetäänkö asiassa, vai siirtyykö aloite komissiolle.

Työajasta puheen ollen, pikkuveli lähetti tänään tekstarilla synttärionnittelut. ”Otathan sen kunniaksi rennosti!”, veli muistutti. Ja otinhan minä: pakkasin toimistolla läppärin laukkuun, marssin puistoon nauttimaan täkäläisittäin harvinaisesta auringonpaisteesta ja aloin näpyttää tätä tarinaa. Työsuojelutoimenpiteenä suljen nyt koneen ja lähden jätskille. Opt outit tukittava!

Rohkeita naisia

Tuli Brysselistä muutamaksi päiväksi Tampereelle, SAK:n edustajakokoukseen. EU-asiat seurasivat perässä – kuten asiaan kuuluu. Yhteisessä unionissa ja maailmassa elellään. Näin on, vaikka välillä houkuttaisikin leikkiä pelkästään omalla kansallisella hiekkalaatikolla.

Eväitä rohkeampaan kansainväliseen vaikuttamiseen tarjoili ensimmäisenä kokouspäivänä kaksi kovan luokan tätiä: tasavallan presidentti Tarja Halonen ja ETUCin tuore pääsihteeri Bernadette Ségol. Molempien viestinä oli, että ilman yhteistyötä työntekijät eivät tässä maailmassa pärjää.

Ségol sanoi asian suoraan: ”Pelkurimainen” vetäytyminen kansallisten rajojen taakse ei ole millään tavalla työntekijöiden etu. Markkinat ylittävät rajat, siispä työntekijöiden yhteistyön on tehtävä samoin.

Ségol puhui tietysti ensisijaisesti Eurooppa-tasosta, mutta on varmasti aivan samaa mieltä Halosen kanssa siitä, että globalisoituneessa maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi suomalaistenkin kannattaa olla huolissaan muun muassa intialaisten palkoista, Halonen muistutti.

Ay-liikkeessä usein haikaillaan aktiivisten nuorten perään. Monesti kuitenkin tuntuu, ettei asenne tai tekemisen meininki ole iästä kiinni. Rohkeimmat ajatukset olen ay-liikkeessä kuullut keski-ikäisten naisten suusta. Esimerkiksi JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori on ajattelussaan kirkas ja asenteeltaan suorastaan aktivisti. Tunnustan, olen fani. Tarja, Bernadette, Tuire – tykkään!

Meidän malli on parempi kuin teidän malli

Viime viikon ETUCin Ateenan-kongressi oli ja meni. Uusi sihteeristö ja nelivuotiskauden toimintaa ohjaava Ateenan manifesti tuli.

Tuore ETUCin pääsihteeri Bernadette Ségol aiheutti myrskyn vesilasissa antamalla ruotsalaiselle Kommunalarbetaren-lehdelle haastattelun, jossa kehotti ruotsalaisia ja muita pohjoismaalaisia pelkän oman työmarkkinamallin kehumisen sijaan punnitsemaan muita vaihtoehtoja.

- Tietysti olen sitä mieltä, että [pohjoismaista] työehtosopimuskulttuuria kannattaa puolustaa. Mutta onko varmaa, että se on olemassa vielä muutaman vuoden päästä? Ségol pohdiskeli.

Hän ehdotti, että pohjoismainen ay-liike voisi ottaa joissakin asioissa oppia muilta mailta. Vähemmän valtionhoitaja-asennetta, enemmän mielenosoituksia, voisi pääsihteerin mallin hieman kärjistäen kiteyttää.

Minimistä maksimi

Suurin eurooppalaista ay-liikettä tällä hetkellä jakava kysymys lienee keskustelu minimipalkoista. Siihen Ségolkin haastattelussaan viittasi. Suurin osa kansallisista ay-liikkeistä haluaisi Eurooppaan lakisääteisen minimipalkan. Esimerkiksi talous- ja työllistämisjätti Saksassa minimipalkkaa ei ole, minkä vuoksi työehtojen ja palkkojen polkeminen onkin jo riistäytymässä käsistä.

Pohjoismaat kuitenkin vastustavat yhtenä rintamana minimipalkkalakeja, koska niissä vähimmäispalkat määritellään työehtosopimuksissa. Pohjoismaiden pelkona on, että yksiselitteisestä minimistä tulisi nopeasti maksimi, standardi, jonka mukaan palkat määräytyisivät.

Pelko ei ole aivan tuulesta temmattu. Ainakaan työuran alussa harvan suomalaisen kannattaa haaveilla tessiä suuremmasta palkasta. Muistan alle parikymppisenä hakeneeni pariinkin palvelualan paikkaan, joissa työnantaja ilmoitti, ettei heillä ollut varaa maksaa edes työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Kuinkakohan moni työnantaja olisi valmis maksamaan esimerkiksi siivoojille enemmän kuin sen, mitä on pakko?

Yksi ratkaisu ongelmaan on, että ay-liike ajaisi yhtenä rintamana minimipalkkaa työehtosopimukseen. Tämän SAK on asettanut tavoitteekseen: 1800 euroa olisi vähimmäismäärä, joka säädettäisiin tesseissä.

* * *

Taloussanomat oli tänään ilokseni tarttunut juttuvinkkiini palkkojen polkemisesta saksalaisessa sianlihateollisuudessa. (Tarkempaa tarinaa aiheesta Finunionsin sivuilla.)

Sikailua harrastetaan kyllä muuallakin. Suomessa esimerkiksi Rakennusliitto on törmännyt kahden euron tuntipalkkoihin. Näissä olosuhteissa on ymmärrettävää, että paine EU-tason minimipalkkalainsäädännölle kasvaa.

Eurooppa tarvitsee parempia päättäjiä

EU on epädemokraattinen valtakeskittymä. EU ei toimi. Unionin päätöksentekojärjestelmä on mahdoton, eikä kukaan ymmärrä siitä mitään. EU haisee. Euro aiheuttaa vain ongelmia. EU:sta olisi parempi hankkiutua eroon.

Kritiikki Eurooppaa kohtaan on viime kuukausina vain yltynyt, eikä vähiten perus-Suomessa. Euroopassa kiistämättä onkin monenlaista ongelmaa. Vika ei kuitenkaan ole Euroopassa, vaan eurooppalaisissa päättäjissä. Näin ongelman kiteytti Tanskan entinen pääministeri, EU-parlamentin vasemmistoryhmän johtaja Poul Nyrup Rasmussen ETUCin kongressin toisen kokouspäivän paneelikeskustelussa.

Itseään fiksumpien kanssa on helppo olla samaa mieltä. Poul Nyrupin mukaan Euroopassa on lukuisia ongelmia, mutta niitä ei voi ratkaista ilman Eurooppaa. Finanssikriisin seuraukset, kilpailukyky, epätasa-arvoisuuden kasvu, siirtolaisuus, työehtojen polkeminen… Vaikeudet pitää kohdata eikä niitä pääse pakoon sulkemalla rajat tai silmät.

Ratkaisu löytyy Euroopasta. Ei sellaisesta, mitä unioni tällä hetkellä on, mutta sellaisesta Euroopasta, mikä sen pitäisi olla, Poul Nyrup sanoi. Hänellä oli myös selvästi suosikkinsa sosiaalisen Euroopan malliksi: Pohjoismaat.

Oppikirjataloustieteen mukaan suuri julkinen sektori jäykistää markkinoita ja heikentää kilpailukykyä. Pohjoismaissa julkiset sektorit ovat kooltaan maailman kärkeä, mutta kärkipäässä ne ovat kilpailukykyvertailuissakin, tanskalaispoliitikko muistutti.

Pohjoismainen malli on kieltämättä toiminut ja siitä sietäisi olla ylpeä. Ruotsalainen SAK:n sisarjärjestö LO:kaan ei turhia kainostele. ”The Swedish Model”, julistaa kissankokoisin kirjaimin LO-Sverigen ständi kongressin aulassa.


Viilataan ja leikataan, mutta mitä tilalle?

Valtavaksi paisunut, tehoton julkinen sektori on myös yksi kongressin isäntämaan Kreikan suurimmista ongelmista, muistutti eilen suomalaisporukalla tapaamamme Suomen Kreikan-suurlähetystön edustaja Jaana Oikarinen-Vasilopoulos. Maan hevoskuuriin kuuluukin julkisen puolen merkittävät leikkaukset. Lukuisia tarpeettomia ja päällekkäisiä laitoksia aiotaan lakkauttaa.

Samalla maan työttömyysluvut huikentelevat 15 prosentissa. Nuorten kohdalla luvut ovat kaksin–kolminkertaisia. Mitä tapahtuu, kun työpaikat julkisen sektorin alasajon myötä vähenevät entisestään eikä uusia ole yksityiselläkään puolella näköpiirissä? Etenkin koulutetut nuoret lähtevät hanakasti ulkomaille töihin. Samalla katoaa suuri määrä arvokasta pääomaa, ajattelevia aivoja ja osaavia käsipareja.

Miten aivovuoto vaikuttaa kilpailukykyyn? No, ei varmaan ainakaan myönteisesti.

Kohti ihmisten Eurooppaa?

Euroopan ay-keskusjärjestön ETUCin kongressi alkoi tänään Ateenassa hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Ay-väki eri puolilta Eurooppaa oli kokoontunut laatimaan vastastrategiaa markkinoiden tahdissa marssivalle Euroopalle, mutta kohtasikin kongressikeskuksen ovella joukon, joka banderoillein ja iskulausein kehotti
ETUC-byrokraatteja painumaan kotiinsa.

(Paikalla oli muuten myös yksi Kreikan tunnetuimmista julkkiksista, aktivistikoira.)

Mielenosoitukseen ei osallistunut kuin muutama kymmennen ihmistä ja joukko hajaantui heti aamupäivän tunteina, kuuluisa koirakin luikki varmaan parempiin bileisiin. Tempaus ei kuitenkaan jäänyt huomiotta – ja hyvä niin. Kritiikki kuultiin ja mielestäni siihen osattiin mielestäni myös vastata.

ETUCin väistyvä pääsihteeri John Monks muistutti, ettei ay-liike ole kokoontunut Ateenaan lomamatkalle, vaan muistuttaakseen Eurooppaa ja euroa “uhkaavasta myrskystä”. “Kreikka oli ensimmäinen maa, joka joutui vaikeuksiin, muttei viimeinen”, Monks muistutti.

Poliittinen ja sosiaalinen kriisi

Yksi päivän pääpuhujista oli Euroopan komission varapuheenjohtaja Viviane Reding puhui kauniisti ihmisten Euroopasta, jossa unioni palvelee kansaa ja parempaa tulevaisuutta rakennetaan yhdessä ihmisten kanssa.

“Arvot ja ihmiset ovat ne, mitkä merkitsevät, eivät luvut”, Reding lausui ja toivoi Euroopalta lisää uskoa mahdollisuuksiin ratkaista ongelmat.

“27 komissaaria ovat rinnallanne”, hän päätti melkoisen mahtipontisesti. Ay-väkeä tama ei oikein tuntunut vakuuttavan. Monista näyttää edelleen, että komissio ei kriisissä seiso niinkään työntekijöiden kuin pankkien rinnalla.

Useimpien ay-edustajien mukaan Euroopan kriisi ei olekaan enää vain talous- ja työllisyyskriisi, vaan jopa ensisijaisesti poliittinen ja sosiaalinen kriisi. Työntekijöiden aseman heikkeneminen ja työehtojen polkumyynti on kiristänyt yhteiskunnallista ilmapiiriä ja rasismi nostaa päätään.

Puhuja toisensa jälkeen peräänkuulutti eurooppalaisten työntekijöiden solidaarisuutta välttämättömänä kriisin ratkaisulle. Yhtä mieltä oltiin siitä, että tämänhetkiset talouspaketit eivät Eurooppaa pelasta, vaan syöksevät hädänalaiset maat ja työntekijät yhä pahempiin vaikeuksiin.

"Suomi voitti eilen jääkiekon maailmanmestaruuden joukkuepelillä. Samalla tavalla meidänkin pitäisi pelata, yhtenä joukkueena", pomoni Lauri Lyly sanoi omassa puheenvuorossaan. ETUCin väistyvä puheenjohtaja, ruotsalainen Wanja Lundby-Wedin piti naamansa suunnilleen peruslukemilla.

* * *
Julkkiksia tulee näkymään kongressissa myöhemminkin viikon mittaan. Huomenna paikalla on jo pari viikkoa sitten Brysselissä bongaamani työkomissaari László Andor ja torstaina kongressiin saapuu itsensä José Manuel Barroso.

Toivon kyllä kovasti, että bongaisin myös paikallisen supertähden, Kanellos-koiran uudemman kerran. Miksi ei ikinä tajua napata kuvaa silloin kuin pitäisi?

Pelosta ja periaatteista

Viikko on kulunut tietokoneen ruutua tuijottaen, erinäisillä sivuilla surffaillen ja tekstejä rukkaillen. Että terveisiä vaan täältä lobbauksen ja kabinettipolitiikan ytimestä.

Päivittäiseen uutisannokseeni on ilmaantunut vanhojen Hesarin, STT:n online-uutisten ja Twitterin ja Facebookin uutisvirran lisäksi kaikenlaisia enemmän ja vähemmän ihmismäisesti kirjoitettuja EU-portaaleja parlamentista neuvostoon, Euractivista Norjan ja Ruotsin ay-keskusjärjestöjen Brysselin-toimistoon. Uskon vakaasti, että surffailemalla oppii – mutta kuinka paljon se viekään aikaa!

En tiedä, onko kyseessä näkökulman vaihdoksen aiheuttama harha vai tapahtuuko EU:ssa tosiaan juuri nyt kaikkea suurta, merkittävää ja mullistavaa. Arvelisin, että sekä että. Tällä viikolla talouspakettien lisäksi on puhuttanut muun muassa Schengen-sopimus, johon ollaan kaavailemassa uusia rajoituksia EU-maiden säikähdettyä Pohjois-Afrikasta unionin alueelle ”tulvivia” siirtolaisia.


Pienempiä on helppo kiusata?

Siirtolaiset, nuo kotoaan parempaa elämää etsimään lähteneet ihmiset, tunnetaan julkisessa keskustelussa pidäkkeettömänä luonnonvoimana, joka pitää pikaisesti padota. Nyt paniikkinappulaa on painettu Ranskassa ja Tanskassa, kun Italian kautta Eurooppaan on suuntaamassa 25 000 levottomuuksia paennutta pohjoisafrikkalaista. Jotta tämä ”massa” (joka on mitätön rikkahippunen suhteessa unionin 500 miljoonaan asukkaaseen) saataisiin kuriin, ollaan valmiita tekemään myönnytyksiä yhteen Eurooppa-projektin tärkeimmistä saavutuksista, vapaaseen liikkuvuuteen. Pelosta kunniakkaatkin periaatteet ollaan valmiita myymään.

Kun pelottaa, halutaan kovempaa kuria. Näinhän se menee. Rajat kiinni ja ongelma ratkaistu – voilà. Mutta tiukempi valvonta voi johtaa uusiin ongelmiin. Aukotonta järjestelmää ei ole olemassakaan, joten vaarana on, että yhä useampi Euroopan unionin alueelle tuleva luiskahtaa työmarkkinoiden harmaalle alueelle. Mikä puolestaan heikentää kaikkien muidenkin työntekijöiden asemaa. Jos työvoimaa saa vaikkapa kahdella eurolla tunti, miksi maksaa kahtakymmentä, järkeilee moni työnantaja.

Päähäni ei millään mahdu, miksei työmarkkinoilla rehottavaan rikollisuuteen haluta tarttua pistämällä ensisijaisesti epärehelliset työnantajat kuriin. Tätä miettii käsittääkseni moni rehellinen yrittäjäkin, jonka on kovin vaikea kilpailla polkumyyntiä harjoittavien työnantajien kanssa. Ehkä siirtolaiset ovat helpompi kohde kuin mutkikkain järjestelmin vastuita ja veroja pakoilevat yritykset?

* * *

Maanantaina Ateenassa alkaa Euroopan ay-keskusjärjestön ETUCin kerran neljässä vuodessa kokoontuva kongressi. Olen suuntaamassa itse paikan päälle jo sunnuntaina. Kokoukseen osallistuu tuhatkunta ay-ihmistä eri puolilta Eurooppaa, suomalaiset keskusjärjestöjen puheenjohtajat mukaan lukien.

Siirtolaisuus on yksi kongressissa käsiteltävistä aiheista. Keskeisin lienee talous- ja työllisyyskriisi. Kreikassa ammattiliitot järjestivät tällä viikolla yleislakon. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä mieltä osoitetaan myös ensi viikolla. Luvassa on siis muutakin kuin tietokoneen tuijottamista.

Ei ole helppoa komissaarillakaan

Järjestetään konferensseja, tehdään selvityksiä, julkaistaan eläkkeiden vihreän kirjan jatkoksi valkoinen kirja, organisoidaan teemavuosia. Kas muun muassa näillä lääkkeillä Euroopan komissio ratkaisee talous- ja työllisyyskriisin.

Kuuntelin työllisyysasioista vastaavaa komissaaria László Andoria eilen Euroopan talous- ja sosiaalikomitean täysistunnossa. Komissaari teki työtään: kertoi kansalaisyhteiskuntaa edustavalle komitealle, kuinka heidän työtään arvostetaan ja tarvitaan ja kuinka työntekijöiden ja työnantajien vuoropuhelu on ratkaisevassa roolissa Euroopan haasteiden selättämisessä.

Lisäksi tarvitaan uusia työpaikkoja, osaavampia työntekijöitä ja huolenpitoa heikoimmista. Tästä tuskin kukaan on eri mieltä.

Pitkän kokouspäivän ehkä pärähdyttävimmän puheenvuoron piti talous- ja sosiaalikomitean STTK:n edustaja, Leila Kurki, joka asettui rohkeasti puolustamaan eurooppalaisia arvoja. Hän muistutti, kuinka Eurooppa kuuluu kaikille sen asukkaille, niin täällä syntyneille kuin tänne muuttaneille. Ihmisoikeudet koskevat heistä jokaista. Erityistä huomiota tulee kiinnittää heihin, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Kurki huomautti, ettei ihmiset huomioiva markkinatalous ole viime aikoina juurikaan kiinnostanut, vaan päättäjät ovat keskittyneet talouspolitiikkaan ja säästöjen ja leikkauksien etsimiseen.

”Miten parhaiten voisimme yhdessä puolustaa perus- ja ihmisoikeuksia? Olisiko komission aika ottaa nämä arvot julkiseen keskusteluun ja arvioitava niiden kestävyyttä nykytilanteessa”, Leila Kurki kysyi Andorilta.

Komissaari ei vastannut.

* * *

Elelen täällä Brysselissä jännittävää aikaa. Suomessa väännetään hallitusta luovalla otteella kasaan ja täällä Brysselin päässä jännitetään, kuinka tukipakettien käy. Taustalla jyllää myös suurempi muutos, kun komissio halajaa vaikutusvaltaa jäsenmaiden julkiseen talouden hoitoon, eläkejärjestelmiin ja palkkapolitiikkaan.

Työkaverini Hakaniemen kotikonttorissa ja puoliksi täällä Finunionsissakin, EU-asiantuntija Reijo Paananen avasi problematiikkaa SAK:n nettisivuilla maaliskuussa. Jos komission kaavailut hyväksytään, voidaan jopa päätyä tilanteeseen, jossa komissio esittää jäsenmaalle sakkoa ”liiallisista” palkankorotuksista.

Karun kuvan tilanteesta maalaa myös kehityspolitiikkaa seuraavan Aprodev-järjestön Toni Sandell, joka Kepan kolumnissa kutsuu meneillään olevaa kehitystä EU:n hiljaiseksi vallankaappaukseksi.

Kaikki tämä herättää varmasti paljon keskustelua myös reilun viikon päästä alkavassa Euroopan ay-keskusjärjestön ETUC:n kongressissa. Kerran neljässä vuodessa kokoontuva kongressi kerää yhteen ay-vaikuttajat ympäri Eurooppaa. Raporttia seuraa!