Tilinpäätös

Olen kolmen kuukauden ajan viritellyt päässäni blogia varten listaa plussista ja miinuksista. Plussaa: Supermielenkiintoinen työ. Miinusta: Monimutkaiset rakenteet. Plussaa: Belgialaiset herkut. Miinusta: Koirankakka kaduilla. Plussaa: Hellettä toukokuussa. Miinusta: Loputon lokakuu kesä-heinäkuussa.

Finunions-jakson lopun lähetessä tajusin, että suurin osa asioista sisältää sekä plussia että miinuksia. Vähän niin kuin Euroopan unioni, joka on ideana mahtava, mutta jättää toteutukseltaan toivomisen varaa.

Kaiken kaikkiaan ay-kesä Brysselissä on ollut upea kokemus. Tässä tilinpäätökseni kahdeksan kärki.

Ihmiset. Kolmen kuukauden aikana olen tavannut kymmeniä ihmisiä. Se on ollut aivan mahtavaa. Jokaiselta olen oppinut jotain: kuullut meneillään olevasta päätöksenteosta tai saanut uusia näkökulmia EU-edunvalvontaan ja siihen, miten sitä kannattaisi tehdä. Oppimaani pyrin parhaani mukaan jakamaan ja jalostamaan kotimaahan palattuani. Nostan hattua parjatuille Brysselin-byrokraateille: Täällä tehdään tärkeää työtä!

EU-instituutiot. Euroopan parlamentin käytävillä harhaileminen on vähän samanlaista kuin parlamentin nettisivuilla: Jos ei tiedä, mitä on tekemässä ja minne menossa, iskee ahdistus ja paniikki. Jos tietää, löytyy sokkelosta se oikea ihminen, tilaisuus tai tiedonjyvä.

Arvot. Olen kolmen kuukauden aikana pohtinut arvoja paljon, niin Euroopan unionin kuin ammattiyhdistysliikkeen. Uskon Euroopan unionin olevan oikealla asialla, kunhan hienot periaatteet kaivettaisiin naftaliinista ja niitä alettaisiin oikeasti soveltaa päätöksentekoon. Joiltain osin sama koskee ay-liikettä. Arvojen pitäisi olla kaiken toiminnan ytimessä.

Lobbaaminen. Koska EU:ssa on jatkuvasti meneillään tsiljoona asiaa eikä kukaan ole kärryillä kaikesta, on lobbareilla iso valta. Isoimmat lobbarit ovat ne, joille valtaa ja lisävallan haalimiseen tarvittavaa rahaa on kertynyt jo valmiiksi. Hyvislobbaajia on aivan liian vähän. Toukokuussa valitun uuden sihteeristön myötä Euroopan ay-keskusjärjestö ETUC terhistää parlamenttivaikuttamistaan ja aikoo esimerkiksi lisätä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa. Tässä myös suomalaisella ay-liikkeellä olisi hyvä pelipaikka.

Talous. Kolmen kuukauden aikana ei paljoa muusta puhuttu. Numeroallergisena normaali-ihmisenä (erotuksena ekonomisteihin, matemaatikkoihin ja muihin kummajaisiin) en ole aiemmin juuri tuntenut vetoa talouspolitiikkaan. No niin, nyt joku jo huutaa, että mitä, ilman talouspolitiikkaa ja tukusetoja ei ammattiliittojen edunvalvonnasta tulisi mitään. Oli miten oli, olen Brysselin-jaksoni aikana kokenut talouspoliittisen heräämisen. Se ilmenee muun muassa haluna lukea Financial Timesia ja Economistia, tollojen poliitikkojen ylimielisenä arvosteluna ja sanavaraston karttumisena. Etenkin englannin d-sanat ovat tulleet tutuiksi: debt, deficit, default, devaluation sekä kysymysmerkillä varustettu death of euro.

Seminaarit. Bryssel on pullollaan seminaareja ja tapahtumia. Kaupunki olisi varsinainen freelancer-toimittajan aarreaitta. Harvoilla kirjeenvaihtajilla on aikaa muuhun kuin valtavirran EU-uutisointiin, tutkivasta journalismista puhumattakaan. Seminaarit ovat monesti tappavan puuduttavia - itse asiassa suomalaiset seminaarit alkoivat tuntua suorastaan virkistäviltä ja erinomaisen hyvin organisoiduilta. Toisaalta hyvin harvassa suomalaisessa seminaarissa on tarjolla uutista. Täällä niitä on tarjolla koko ajan, jos vain jaksaa kuunnella.

Sää. Tilinpäätökseni suurin ja ainoa yksiselitteinen miinusmerkki. Kun heinäkuussa on 18 astetta lämmintä eikä sada, ihmiset kerääntyvät sankoin joukoin terasseille. Tästä voi päätellä, että suurimman osan ajasta lämpömittari on pysytellyt 15 asteessa ja sadetta on piisannut.

Jälkiruuat. Belgian jälkiruuat ovat erinomaisia, kerrassaan delicieux. Niin hämyistä ruokakuppilaa ei ole, ettei listalta löytyisi vähintään moelleux au chocolat ja tarte citron. Niitä on tullut nautittua muutamia. Ehkä ihan hyvä, että Finunions-pesti päättyy nyt, kun vielä mahdun vanhoihin vaatteisiini.

Dynaaminen kompromissi ja muita EU-erikoisuuksia

Ay-kesää Brysselissä on enää pari viikkoa jäljellä. Haikeus valtaa mielen… Kotiinpaluuta tosin helpottaa belgialainen kesäsää: 13 astetta ja sadetta.

Näissä synkissä olosuhteissa päättäjät yrittävät punnertaa kasaan suunnitelmaa, joka pelastaisi Euroopan talouskurimukselta. Nähtäväksi jää, saadaanko nytkään kummempaa aikaan kuin valikoima hätäratkaisuja, jotka EU-kansalaiset tuntevat selkänahassaan.

Hesari kirjoitti eilen (13.7.2011) taloussivujen kysymys-vastauspalstalla liikuttavaan sävyyn, kuinka talouskriisi on siksi poliittinen, että pahimmassa tapauksessa vakautta, rauhaa ja talouskasvua tuottanut unioni hajoaisi. Joku voisi nähdä asian niinkin, että hyvän puolesta ja pahaa vastaan luodun unionin suurin huolenaihe on ollut liian pitkään markkinoiden miellyttäminen, kun kansalaisten miellyttämisen kanssa on ollut vähän niin ja näin.

Kansalaisten tyytymättömyyttä ei poisteta (suomalaista EU-virkamiestä lainatakseni) kertomalla, kuinka EU poistaa ryppyjä ja tekee mielen iloiseksi. Tehokkaampi keino olisi parempi politiikka.


Puolesta, vastaan, tyhjää

Olin viime viikolla elämäni ensimmäistä kertaa seuraamassa Euroopan parlamentin täysistuntoa Strasbourgissa. Kokemus oli mielenkiintoinen.

Huomaan jankuttavani jatkuvasti samaa, mutta EU:ssa tehtaillaan päätöksiä ilman, että kukaan pahemmin huutelee perään.

Tässä kyllä kansalaisilla olisi peiliin katsomisen paikka. Mitäs se sinun äänestämä meppisi Brysselin ja Strasbourgin välillä oikein puuhailee?

Jos toukokuussa todistamani valiokuntaäänestys tuntui kaoottiselta käsien heiluttelulta, parlamentin täysistunnon äänestys oli vielä tulkinnanvaraisempaa. Suurin osa äänistä annetaan viittaamalla ryhmän kannan mukaisesti puolesta, vastaan ja tyhjää, ja käsien nostamista orkestroi ryhmän eturivissä istuva seremoniamestari.

Asioita on usein kymmeniä ja niiden alla äänestettäviä kohtia pahimmassa tapauksessa tusinoittain. Puolesta, vastaan, tyhjää, puolesta, vastaan, tyhjää, puheenjohtaja luettelee, ja mepit nostavat kättä tahdissa. Puheenjohtaja tulkitsee viittomisia, miten tulkitsee. Välillä tuloksia varmistetaan koneella. Joskus puheenjohtajan arviossa voi olla sadan tai kahden sadan äänen heitto.

On ihan turha kuvitella, että mepit aina tietäisivät, mistä milloinkin äänestävät. Eikä tarvitsekaan tietää. Harva äänestyspäätöksiä seuraa. Suomalainen media on niin laiskaa, kuten eräskin meppi sanoi. Brysselin ylityöllistetyt kirjeenvaihtajat puolestaan tuskittelevat loputtoman uutistulvan pyörteissä. Ja jos joskus olisi aikaa oikeasti perehtyä asioihin, ei kotitoimituksissa oikein haluta julkaista EU-asioista pikku-uutisia suurempia artikkeleita.

Miksi EU ei kiinnosta? Yleensähän valta houkuttaa ihmisiä, mutta EU:ssa se lähinnä karkottaa.


Puola maistuu...

Söpö yksityiskohta täysistunnossa olivat puolalaisten tarjoamat mansikkarasiat, joissa vakuuteltiin, kuinka Poland tastes good. Ympäristöihmiset tosin saattavat maistaa marjoissa kivihiilen kitkerän sivumaun.

EU-retoriikan huippuhetkiä koettiin, kun komission edustaja kuvasi talousäänestyksien lopputulosta dynaamiseksi kompromissiksi. Käsittelyssä oli kolme kiehtovaa mietintöä: OTC-johdannaisten sääntely, lyhyeksimyynti ja sijoittajien suoja, joiden olisi tarkoitus tulla EU-lainsäädännöksi.

Dynaaminen kompromissi. Sattuvasti sanottu.

Missä EU sijaitsee?

Junassa matkalla Strasbourgiin silmäilin vihdoin läpi Suomen hallitusohjelman. Johdannon olin toki lukaissut aiemmin, sen, jossa sanotaan Euroopan unionin olevan ”Suomen tärkein kansainvälisen yhteistyön vaikutuspaikka”. Voiko EU olla paikka?

Hallitusohjelmassa EU-asiat on sisällysluettelossa listattu samaan kohtaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Muissakin kohdissa EU pilkahtelee siellä täällä. Hallitus aikoo toimia ”EU-lainsäädännön sallimissa puitteissa” ja ”lainsäädännön velvoitteiden” mukaisesti. Direktiivejä toimeenpannaan ja ”Suomi pyrkii olemaan mukana unionin keskeisissä hankkeissa”.

Perusvire hallitusohjelmassa on EU-myönteinen: unioni on ihan hyvä ja kiva, vaikka ongelmia toki on. Yleisvaikutelmaksi kuitenkin jää, että Suomesta EU:ta kurkitaan vaivihkaa sivusta ja seurataan, mitä siellä on milloinkin meneillään. Siellä. Keskeisessä vaikutuspaikassa. Brysselissä?

Suomi on unionin jäsenmaa, jonka lainsäädännöstä suuri osa tehdään Euroopan unionissa. EU-asiat ovat siis mitä suurimmissa määrin sisäpolitiikkaa. Miten Suomi voisi olla olematta mukana ”unionin keskeisissä hankkeissa”? Jättämällä lentoliput ostamatta?

Hieman aktiivisempaa meininkiä on kappaleessa, jossa hallitus lupaa tukea ”EU:n kehittämistä nykyisten perussopimusten tarjoamia mahdollisuuksia käyttäen”. Tosin luetun ymmärtämiseen ei ihan normaali sisälukutaito riitä.

Hallitus tunnistaa kansalaisten keskuudessa kasvavan EU-kritiikin ja tarjoaa lääkkeeksi kansalaisyhteiskunnan laaja-alaista osallistumista ja tiedottamista. Lisäksi Suomi ”korostaa kaikkien jäsenvaltioiden yhtäläisiä oikeuksia ja velvollisuuksia, institutionaalista tasapainoa sekä komission itsenäistä asemaa.”

No niin. Kuivaa on, ja kohta sinnikkäinkin lukija on vaipunut uneen. On siis johtopäätösten aika.

Olisi piristävää, jos EU-asioista joskus puhuttaisiin niin, että tavallinen kuolevainenkin tajuaisi. Sanottaisiin vaikka, että hemmetti vieköön, instituutioiden tasapainoa ei ole, demokratia EU:ssa on rampautettu ja kansalaiset ovat syystäkin suuttuneita. (Ties vaikka joku havahtuisi kysymään, että mitäs ne instituutiot muuten ovat.)

Samalla voitaisiin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja todeta, että Suomi on mukana EU:ssa ja myös sen keskeisissä hankkeissa ja jäsenmaana Suomen nyt vaan pitää pistää täytäntöön ne kaikki direktiivit, vaikka kuinka harmittaisi. Vielä hienompaa olisi, jos sanottaisiin suoraan ja selkokielellä, että Suomi on osa epätäydellistä EU:ta, mutta tekee kaikkensa tehdäkseen siitä paremman. Aineksia aktiivisempaan otteeseen löytyy esimerkiksi sivulta 18:

”Sisämarkkinoiden toiminnan tehostamisen on oltava sosiaalisesti kestävää. Suomi tavoittelee työmarkkinoiden toiminnan parantamista ja työntekijöiden työehtojen minimisuojan vahvistamista sosiaalipartnerien dialogin pohjalta. Hallitus toimii työntekijöiden yhdenvertaisuuden lisäämiseksi ja työehtojen heikentämisen estämiseksi.”

Mutta tajuaako kukaan tästä mitään? Kahden kuukauden EU-kielen intensiivikurssin jälkeen tarjoan seuraavaa käännösehdotusta:

”EU:n markkinoilla ihmisten oikeudet pitää asettaa etusijalle. Työehtojen polkemiselle pitää panna piste. Toimenpiteet valmistellaan ja sovitaan työmarkkinaosapuolten kesken. Kaikille työntekijöille kuuluu samat oikeudet. Loputon palkkojen ja työehtojen heikentämiskierre täytyy katkaista.”

Rohkeita naisia

Tuli Brysselistä muutamaksi päiväksi Tampereelle, SAK:n edustajakokoukseen. EU-asiat seurasivat perässä – kuten asiaan kuuluu. Yhteisessä unionissa ja maailmassa elellään. Näin on, vaikka välillä houkuttaisikin leikkiä pelkästään omalla kansallisella hiekkalaatikolla.

Eväitä rohkeampaan kansainväliseen vaikuttamiseen tarjoili ensimmäisenä kokouspäivänä kaksi kovan luokan tätiä: tasavallan presidentti Tarja Halonen ja ETUCin tuore pääsihteeri Bernadette Ségol. Molempien viestinä oli, että ilman yhteistyötä työntekijät eivät tässä maailmassa pärjää.

Ségol sanoi asian suoraan: ”Pelkurimainen” vetäytyminen kansallisten rajojen taakse ei ole millään tavalla työntekijöiden etu. Markkinat ylittävät rajat, siispä työntekijöiden yhteistyön on tehtävä samoin.

Ségol puhui tietysti ensisijaisesti Eurooppa-tasosta, mutta on varmasti aivan samaa mieltä Halosen kanssa siitä, että globalisoituneessa maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi suomalaistenkin kannattaa olla huolissaan muun muassa intialaisten palkoista, Halonen muistutti.

Ay-liikkeessä usein haikaillaan aktiivisten nuorten perään. Monesti kuitenkin tuntuu, ettei asenne tai tekemisen meininki ole iästä kiinni. Rohkeimmat ajatukset olen ay-liikkeessä kuullut keski-ikäisten naisten suusta. Esimerkiksi JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori on ajattelussaan kirkas ja asenteeltaan suorastaan aktivisti. Tunnustan, olen fani. Tarja, Bernadette, Tuire – tykkään!

Eurooppa tarvitsee parempia päättäjiä

EU on epädemokraattinen valtakeskittymä. EU ei toimi. Unionin päätöksentekojärjestelmä on mahdoton, eikä kukaan ymmärrä siitä mitään. EU haisee. Euro aiheuttaa vain ongelmia. EU:sta olisi parempi hankkiutua eroon.

Kritiikki Eurooppaa kohtaan on viime kuukausina vain yltynyt, eikä vähiten perus-Suomessa. Euroopassa kiistämättä onkin monenlaista ongelmaa. Vika ei kuitenkaan ole Euroopassa, vaan eurooppalaisissa päättäjissä. Näin ongelman kiteytti Tanskan entinen pääministeri, EU-parlamentin vasemmistoryhmän johtaja Poul Nyrup Rasmussen ETUCin kongressin toisen kokouspäivän paneelikeskustelussa.

Itseään fiksumpien kanssa on helppo olla samaa mieltä. Poul Nyrupin mukaan Euroopassa on lukuisia ongelmia, mutta niitä ei voi ratkaista ilman Eurooppaa. Finanssikriisin seuraukset, kilpailukyky, epätasa-arvoisuuden kasvu, siirtolaisuus, työehtojen polkeminen… Vaikeudet pitää kohdata eikä niitä pääse pakoon sulkemalla rajat tai silmät.

Ratkaisu löytyy Euroopasta. Ei sellaisesta, mitä unioni tällä hetkellä on, mutta sellaisesta Euroopasta, mikä sen pitäisi olla, Poul Nyrup sanoi. Hänellä oli myös selvästi suosikkinsa sosiaalisen Euroopan malliksi: Pohjoismaat.

Oppikirjataloustieteen mukaan suuri julkinen sektori jäykistää markkinoita ja heikentää kilpailukykyä. Pohjoismaissa julkiset sektorit ovat kooltaan maailman kärkeä, mutta kärkipäässä ne ovat kilpailukykyvertailuissakin, tanskalaispoliitikko muistutti.

Pohjoismainen malli on kieltämättä toiminut ja siitä sietäisi olla ylpeä. Ruotsalainen SAK:n sisarjärjestö LO:kaan ei turhia kainostele. ”The Swedish Model”, julistaa kissankokoisin kirjaimin LO-Sverigen ständi kongressin aulassa.


Viilataan ja leikataan, mutta mitä tilalle?

Valtavaksi paisunut, tehoton julkinen sektori on myös yksi kongressin isäntämaan Kreikan suurimmista ongelmista, muistutti eilen suomalaisporukalla tapaamamme Suomen Kreikan-suurlähetystön edustaja Jaana Oikarinen-Vasilopoulos. Maan hevoskuuriin kuuluukin julkisen puolen merkittävät leikkaukset. Lukuisia tarpeettomia ja päällekkäisiä laitoksia aiotaan lakkauttaa.

Samalla maan työttömyysluvut huikentelevat 15 prosentissa. Nuorten kohdalla luvut ovat kaksin–kolminkertaisia. Mitä tapahtuu, kun työpaikat julkisen sektorin alasajon myötä vähenevät entisestään eikä uusia ole yksityiselläkään puolella näköpiirissä? Etenkin koulutetut nuoret lähtevät hanakasti ulkomaille töihin. Samalla katoaa suuri määrä arvokasta pääomaa, ajattelevia aivoja ja osaavia käsipareja.

Miten aivovuoto vaikuttaa kilpailukykyyn? No, ei varmaan ainakaan myönteisesti.