Hyvislobbaajat, huhuu

EU:ssa tapahtuu valtavasti asioita, joista kukaan ei tiedä yhtikäs mitään.

Itsestäänselvyyksien toistamisen uhallakin: Brysselissä tehdään jatkuvasti päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkien unionin kansalaisten elämään (ja moniin EU:n rajojen ulkopuolellakin). Ja aivan liian suuri osa päätöksistä tehdään ilman, että kukaan edes huomaa - ennen kuin jäsenmaissa ihmetellään, että mikäs direktiivi sieltä taas tupsahti.

Tällä viikolla olen käynyt ihmettelemässä EU:n suuruutta ja omaa pienuuttani pariinkin otteeseen parlamentissa.

Tiistaina kävin seuraamassa työllisyys- ja sosiaaliturvavaliokunnan kokousta. Kokous avasi pienen, ohikiitävän ikkunan massiiviseen päätöksentekoprosessiin. Yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen tulevaisuus, työntekijöiden liikkuvuuden edistäminen, rakennerahastojen ja koheesiorahaston varojen hyödyntäminen... Ennen kuin ehdin päästä suunnilleen jyvälle, mistä ylipäätään keskusteltiin, oli asialistassa siirrytty jo seuraavaan kohtaan.

Tunnustan: olin huonosti valmistautunut. Printtasin kyllä asialistan hyvissä ajoin mukaani, mutta en ollut lukenut raportoivien meppien luonnoksia käsiteltäviin asioihin, saati sitten tutustunut heidän kollegoidensa tekemiin muutosehdotuksiin. En tuntenut puhujia – vaikka toki saatoin puheenvuoroista suunnilleen päätellä, mitä Eurooppa-puoluetta he saattaisivat edustaa.

No, hämmästely sikseen. Ehkä kukaan ei odota, että Hakaniemestä Brysseliin tupsahtanut tiedottaja vajaassa kuukaudessa olisi sisäistänyt koko EU:n päätöksentekoprosessin ja seuraisi asioiden kehittymistä tyynellä varmuudella. Kysymys kuuluukin: Kuka päätöksentekoprosesseja ylipäätään seuraa?

On hyvin tiedossa, että liike-elämä lobbaa omia näkemyksiään ahkerasti sekä komissiolle että Lissabonin sopimuksen myötä valtaansa kasvattaneelle parlamentille. Rahalla saa ja hevosella pääsee, eikä ole tuulesta temmattua väittää, etteikö suuryritysten agenda näkyisi EU-päätöksenteossa. (Tästä yksi, kylmäävä esimerkki on EU:n vapaakauppasopimukset. Ihmisoikeudet ilmeisesti nykyään siivotaan pois neuvottelupöydästä, jos niistä keskusteleminen ei kauppakumppania miellytä. Tästä lisää Finunionsin sivuille kirjoittamassani pikku uutisessa.)

Arvioiden mukaan Brysselissä toimii tällä hetkellä noin 15 000 lobbaria, joista suurin osa edustaa elinkeinoelämää. Niin sanottuja yleishyödyllisiä tahoja (ammattiliittoja, kansalaisjärjestöjä ja niin edelleen) edustaa pari kolme tuhatta lobbaria. (Liike-elämän lobbareista lisää mm. Corporate Europe Observatoryn sivuilla.)

EU-päättäjät joutuvat usein tekemään ratkaisuja vajavaisilla tiedoilla. Moni meppikin varmasti arvostaa kansalaisyhteiskunnan näkemyksiä, jos niitä on tarjolla. Mutta onko niitä?

Pitäisiköhän vaikka Euroopan parlamentin työllisyysasioiden valiokuntaa pitää hiukkasen paremmin Suomestakin käsin silmällä? Kuten kotimaassa, myös Eurooppa-tasolla tärkein valmistelutyö tehdään hyvissä ajoin ennen täysistuntoja.