sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Olen huono EU-kansalainen

Olen huono EU-kansalainen. Synkkä miete hiipi mieleeni, kun käytin lauantain EU:n juhlimisen sijaan kuntosalilla käymiseen, uudessa kotikaupunginosassa vaelteluun, kahvitteluun ja jätskin syömiseen sekä muuhun kerta kaikkiaan turhanpäiväiseen.

Lauantaina Brysselissä nimittäin vietettiin maanantain Eurooppa-päivän alla avointen ovien päivää. Parlamentti, neuvosto, komissio, talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea pitivät ovensa avoimina kiinnostuneille kansalaisille. Ohjelma lupasi näyttelyitä, keskusteluita, tietoa, kulttuuria ja musiikkia sekä lasten puuhanurkkia. Esimerkiksi parlamentissa olisi meppien ja poliittisten ryhmien tapaamisen lisäksi voinut yhtyä eurokaraokeen (Mainoslause: ”Oletko kyllästynyt laulamaan yksin?”). Komissio puolestaan vakuutti ”rokkaavansa” juhlapäivän kunniaksi.

Mikäköhän minua oikein vaivaa, kun vapaapäivä EU:n parissa ei houkutellut?

Vastaus löytyi omasta kirjahyllystä. Onneksi olin sattunut pakkaamaan reissuun mukaan pari vuotta sitten ilmestyneen, Hanna Kuuselan ja Otto Bruunin toimittaman Euroopasta ei mitään uutta? -kirjan. ”Onko vika sinussa vai EU:ssa, jos unioni ei kiinnosta?”, kirjan takakannessa kysytään. Ainakaan en ollut yksin.

Ilta-auringon laskiessa oli mukava istuskella puistossa ja pohtia, kummassa meistä syy mahtaisi piillä.

* * *

Myös Suomessa vietetään Eurooppa-päivää maanantaina. Helsingin päätapahtumassa on mahdollisuus jututtaa meppejä ja kuunnella ex-pääministereiden aatoksia. Ohjelmanumerot koostuvat kulttuuriosioiden lisäksi esiintyjistä ja instituutioista, eivät asioista. Kukaan ei esimerkiksi kysy, miten työntekijöiden oikeudet toteutuvat EU:ssa tai mitä työehtojen polkemiselle pitäisi tehdä.

Tapahtumat ovat varmasti hyviä tapoja tehdä Eurooppaa tutummaksi. Älkää siis tehkö, niin kuin minä tein, vaan jos olette vapaalla jalalla, menkää tutustumaan Eurooppaan. Ohjelma löytyy internetistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Terveisiä, kysymyksiä, kommentteja?