torstai 26. toukokuuta 2011

Hyvislobbaajat, huhuu

EU:ssa tapahtuu valtavasti asioita, joista kukaan ei tiedä yhtikäs mitään.

Itsestäänselvyyksien toistamisen uhallakin: Brysselissä tehdään jatkuvasti päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkien unionin kansalaisten elämään (ja moniin EU:n rajojen ulkopuolellakin). Ja aivan liian suuri osa päätöksistä tehdään ilman, että kukaan edes huomaa - ennen kuin jäsenmaissa ihmetellään, että mikäs direktiivi sieltä taas tupsahti.

Tällä viikolla olen käynyt ihmettelemässä EU:n suuruutta ja omaa pienuuttani pariinkin otteeseen parlamentissa.

Tiistaina kävin seuraamassa työllisyys- ja sosiaaliturvavaliokunnan kokousta. Kokous avasi pienen, ohikiitävän ikkunan massiiviseen päätöksentekoprosessiin. Yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen tulevaisuus, työntekijöiden liikkuvuuden edistäminen, rakennerahastojen ja koheesiorahaston varojen hyödyntäminen... Ennen kuin ehdin päästä suunnilleen jyvälle, mistä ylipäätään keskusteltiin, oli asialistassa siirrytty jo seuraavaan kohtaan.

Tunnustan: olin huonosti valmistautunut. Printtasin kyllä asialistan hyvissä ajoin mukaani, mutta en ollut lukenut raportoivien meppien luonnoksia käsiteltäviin asioihin, saati sitten tutustunut heidän kollegoidensa tekemiin muutosehdotuksiin. En tuntenut puhujia – vaikka toki saatoin puheenvuoroista suunnilleen päätellä, mitä Eurooppa-puoluetta he saattaisivat edustaa.

No, hämmästely sikseen. Ehkä kukaan ei odota, että Hakaniemestä Brysseliin tupsahtanut tiedottaja vajaassa kuukaudessa olisi sisäistänyt koko EU:n päätöksentekoprosessin ja seuraisi asioiden kehittymistä tyynellä varmuudella. Kysymys kuuluukin: Kuka päätöksentekoprosesseja ylipäätään seuraa?

On hyvin tiedossa, että liike-elämä lobbaa omia näkemyksiään ahkerasti sekä komissiolle että Lissabonin sopimuksen myötä valtaansa kasvattaneelle parlamentille. Rahalla saa ja hevosella pääsee, eikä ole tuulesta temmattua väittää, etteikö suuryritysten agenda näkyisi EU-päätöksenteossa. (Tästä yksi, kylmäävä esimerkki on EU:n vapaakauppasopimukset. Ihmisoikeudet ilmeisesti nykyään siivotaan pois neuvottelupöydästä, jos niistä keskusteleminen ei kauppakumppania miellytä. Tästä lisää Finunionsin sivuille kirjoittamassani pikku uutisessa.)

Arvioiden mukaan Brysselissä toimii tällä hetkellä noin 15 000 lobbaria, joista suurin osa edustaa elinkeinoelämää. Niin sanottuja yleishyödyllisiä tahoja (ammattiliittoja, kansalaisjärjestöjä ja niin edelleen) edustaa pari kolme tuhatta lobbaria. (Liike-elämän lobbareista lisää mm. Corporate Europe Observatoryn sivuilla.)

EU-päättäjät joutuvat usein tekemään ratkaisuja vajavaisilla tiedoilla. Moni meppikin varmasti arvostaa kansalaisyhteiskunnan näkemyksiä, jos niitä on tarjolla. Mutta onko niitä?

Pitäisiköhän vaikka Euroopan parlamentin työllisyysasioiden valiokuntaa pitää hiukkasen paremmin Suomestakin käsin silmällä? Kuten kotimaassa, myös Eurooppa-tasolla tärkein valmistelutyö tehdään hyvissä ajoin ennen täysistuntoja.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Meidän malli on parempi kuin teidän malli

Viime viikon ETUCin Ateenan-kongressi oli ja meni. Uusi sihteeristö ja nelivuotiskauden toimintaa ohjaava Ateenan manifesti tuli.

Tuore ETUCin pääsihteeri Bernadette Ségol aiheutti myrskyn vesilasissa antamalla ruotsalaiselle Kommunalarbetaren-lehdelle haastattelun, jossa kehotti ruotsalaisia ja muita pohjoismaalaisia pelkän oman työmarkkinamallin kehumisen sijaan punnitsemaan muita vaihtoehtoja.

- Tietysti olen sitä mieltä, että [pohjoismaista] työehtosopimuskulttuuria kannattaa puolustaa. Mutta onko varmaa, että se on olemassa vielä muutaman vuoden päästä? Ségol pohdiskeli.

Hän ehdotti, että pohjoismainen ay-liike voisi ottaa joissakin asioissa oppia muilta mailta. Vähemmän valtionhoitaja-asennetta, enemmän mielenosoituksia, voisi pääsihteerin mallin hieman kärjistäen kiteyttää.

Minimistä maksimi

Suurin eurooppalaista ay-liikettä tällä hetkellä jakava kysymys lienee keskustelu minimipalkoista. Siihen Ségolkin haastattelussaan viittasi. Suurin osa kansallisista ay-liikkeistä haluaisi Eurooppaan lakisääteisen minimipalkan. Esimerkiksi talous- ja työllistämisjätti Saksassa minimipalkkaa ei ole, minkä vuoksi työehtojen ja palkkojen polkeminen onkin jo riistäytymässä käsistä.

Pohjoismaat kuitenkin vastustavat yhtenä rintamana minimipalkkalakeja, koska niissä vähimmäispalkat määritellään työehtosopimuksissa. Pohjoismaiden pelkona on, että yksiselitteisestä minimistä tulisi nopeasti maksimi, standardi, jonka mukaan palkat määräytyisivät.

Pelko ei ole aivan tuulesta temmattu. Ainakaan työuran alussa harvan suomalaisen kannattaa haaveilla tessiä suuremmasta palkasta. Muistan alle parikymppisenä hakeneeni pariinkin palvelualan paikkaan, joissa työnantaja ilmoitti, ettei heillä ollut varaa maksaa edes työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Kuinkakohan moni työnantaja olisi valmis maksamaan esimerkiksi siivoojille enemmän kuin sen, mitä on pakko?

Yksi ratkaisu ongelmaan on, että ay-liike ajaisi yhtenä rintamana minimipalkkaa työehtosopimukseen. Tämän SAK on asettanut tavoitteekseen: 1800 euroa olisi vähimmäismäärä, joka säädettäisiin tesseissä.

* * *

Taloussanomat oli tänään ilokseni tarttunut juttuvinkkiini palkkojen polkemisesta saksalaisessa sianlihateollisuudessa. (Tarkempaa tarinaa aiheesta Finunionsin sivuilla.)

Sikailua harrastetaan kyllä muuallakin. Suomessa esimerkiksi Rakennusliitto on törmännyt kahden euron tuntipalkkoihin. Näissä olosuhteissa on ymmärrettävää, että paine EU-tason minimipalkkalainsäädännölle kasvaa.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Eurooppa tarvitsee parempia päättäjiä


EU on epädemokraattinen valtakeskittymä. EU ei toimi. Unionin päätöksentekojärjestelmä on mahdoton, eikä kukaan ymmärrä siitä mitään. EU haisee. Euro aiheuttaa vain ongelmia. EU:sta olisi parempi hankkiutua eroon.

Kritiikki Eurooppaa kohtaan on viime kuukausina vain yltynyt, eikä vähiten perus-Suomessa. Euroopassa kiistämättä onkin monenlaista ongelmaa. Vika ei kuitenkaan ole Euroopassa, vaan eurooppalaisissa päättäjissä. Näin ongelman kiteytti Tanskan entinen pääministeri, EU-parlamentin vasemmistoryhmän johtaja Poul Nyrup Rasmussen ETUCin kongressin toisen kokouspäivän paneelikeskustelussa.

Itseään fiksumpien kanssa on helppo olla samaa mieltä. Poul Nyrupin mukaan Euroopassa on lukuisia ongelmia, mutta niitä ei voi ratkaista ilman Eurooppaa. Finanssikriisin seuraukset, kilpailukyky, epätasa-arvoisuuden kasvu, siirtolaisuus, työehtojen polkeminen… Vaikeudet pitää kohdata eikä niitä pääse pakoon sulkemalla rajat tai silmät.

Ratkaisu löytyy Euroopasta. Ei sellaisesta, mitä unioni tällä hetkellä on, mutta sellaisesta Euroopasta, mikä sen pitäisi olla, Poul Nyrup sanoi. Hänellä oli myös selvästi suosikkinsa sosiaalisen Euroopan malliksi: Pohjoismaat.

Oppikirjataloustieteen mukaan suuri julkinen sektori jäykistää markkinoita ja heikentää kilpailukykyä. Pohjoismaissa julkiset sektorit ovat kooltaan maailman kärkeä, mutta kärkipäässä ne ovat kilpailukykyvertailuissakin, tanskalaispoliitikko muistutti.

Pohjoismainen malli on kieltämättä toiminut ja siitä sietäisi olla ylpeä. Ruotsalainen SAK:n sisarjärjestö LO:kaan ei turhia kainostele. ”The Swedish Model”, julistaa kissankokoisin kirjaimin LO-Sverigen ständi kongressin aulassa.


Viilataan ja leikataan, mutta mitä tilalle?

Valtavaksi paisunut, tehoton julkinen sektori on myös yksi kongressin isäntämaan Kreikan suurimmista ongelmista, muistutti eilen suomalaisporukalla tapaamamme Suomen Kreikan-suurlähetystön edustaja Jaana Oikarinen-Vasilopoulos. Maan hevoskuuriin kuuluukin julkisen puolen merkittävät leikkaukset. Lukuisia tarpeettomia ja päällekkäisiä laitoksia aiotaan lakkauttaa.

Samalla maan työttömyysluvut huikentelevat 15 prosentissa. Nuorten kohdalla luvut ovat kaksin–kolminkertaisia. Mitä tapahtuu, kun työpaikat julkisen sektorin alasajon myötä vähenevät entisestään eikä uusia ole yksityiselläkään puolella näköpiirissä? Etenkin koulutetut nuoret lähtevät hanakasti ulkomaille töihin. Samalla katoaa suuri määrä arvokasta pääomaa, ajattelevia aivoja ja osaavia käsipareja.

Miten aivovuoto vaikuttaa kilpailukykyyn? No, ei varmaan ainakaan myönteisesti.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Kohti ihmisten Eurooppaa?


Euroopan ay-keskusjärjestön ETUCin kongressi alkoi tänään Ateenassa hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Ay-väki eri puolilta Eurooppaa oli kokoontunut laatimaan vastastrategiaa markkinoiden tahdissa marssivalle Euroopalle, mutta kohtasikin kongressikeskuksen ovella joukon, joka banderoillein ja iskulausein kehotti
ETUC-byrokraatteja painumaan kotiinsa.


(Paikalla oli muuten myös yksi Kreikan tunnetuimmista julkkiksista, aktivistikoira.)

Mielenosoitukseen ei osallistunut kuin muutama kymmennen ihmistä ja joukko hajaantui heti aamupäivän tunteina, kuuluisa koirakin luikki varmaan parempiin bileisiin. Tempaus ei kuitenkaan jäänyt huomiotta – ja hyvä niin. Kritiikki kuultiin ja mielestäni siihen osattiin mielestäni myös vastata.

ETUCin väistyvä pääsihteeri John Monks muistutti, ettei ay-liike ole kokoontunut Ateenaan lomamatkalle, vaan muistuttaakseen Eurooppaa ja euroa “uhkaavasta myrskystä”. “Kreikka oli ensimmäinen maa, joka joutui vaikeuksiin, muttei viimeinen”, Monks muistutti.

Poliittinen ja sosiaalinen kriisi


Yksi päivän pääpuhujista oli Euroopan komission varapuheenjohtaja Viviane Reding puhui kauniisti ihmisten Euroopasta, jossa unioni palvelee kansaa ja parempaa tulevaisuutta rakennetaan yhdessä ihmisten kanssa.

“Arvot ja ihmiset ovat ne, mitkä merkitsevät, eivät luvut”, Reding lausui ja toivoi Euroopalta lisää uskoa mahdollisuuksiin ratkaista ongelmat.

“27 komissaaria ovat rinnallanne”, hän päätti melkoisen mahtipontisesti. Ay-väkeä tama ei oikein tuntunut vakuuttavan. Monista näyttää edelleen, että komissio ei kriisissä seiso niinkään työntekijöiden kuin pankkien rinnalla.

Useimpien ay-edustajien mukaan Euroopan kriisi ei olekaan enää vain talous- ja työllisyyskriisi, vaan jopa ensisijaisesti poliittinen ja sosiaalinen kriisi. Työntekijöiden aseman heikkeneminen ja työehtojen polkumyynti on kiristänyt yhteiskunnallista ilmapiiriä ja rasismi nostaa pää
tään.

Puhuja toisensa jälkeen peräänkuulutti eurooppalaisten työntekijöiden solidaarisuutta välttämättömänä kriisin ratkaisulle. Yhtä mieltä oltiin siitä, että tämänhetkiset talouspaketit eivät Eurooppaa pelasta, vaan syöksevät hädänalaiset maat ja työntekijät yhä pahempiin vaikeuksiin.

"Suomi voitti eilen jääkiekon maailmanmestaruuden joukkuepelillä. Samalla tavalla meidänkin pitäisi pelata, yhtenä joukkueena", pomoni Lauri Lyly sanoi omassa puheenvuorossaan. ETUCin väistyvä puheenjohtaja, ruotsalainen Wanja Lundby-Wedin piti naamansa suunnilleen peruslukemilla.


* * *
Julkkiksia tulee näkymään kongressissa myöhemminkin viikon mittaan. Huomenna paikalla on jo pari viikkoa sitten Brysselissä bongaamani työkomissaari László Andor ja torstaina kongressiin saapuu itsensä José Manuel Barroso.

Toivon kyllä kovasti, että bongaisin myös paikallisen supertähden, Kanellos-koiran uudemman kerran. Miksi ei ikinä tajua napata kuvaa silloin kuin pitäisi?

perjantai 13. toukokuuta 2011

Pelosta ja periaatteista

Viikko on kulunut tietokoneen ruutua tuijottaen, erinäisillä sivuilla surffaillen ja tekstejä rukkaillen. Että terveisiä vaan täältä lobbauksen ja kabinettipolitiikan ytimestä.

Päivittäiseen uutisannokseeni on ilmaantunut vanhojen Hesarin, STT:n online-uutisten ja Twitterin ja Facebookin uutisvirran lisäksi kaikenlaisia enemmän ja vähemmän ihmismäisesti kirjoitettuja EU-portaaleja parlamentista neuvostoon, Euractivista Norjan ja Ruotsin ay-keskusjärjestöjen Brysselin-toimistoon. Uskon vakaasti, että surffailemalla oppii – mutta kuinka paljon se viekään aikaa!

En tiedä, onko kyseessä näkökulman vaihdoksen aiheuttama harha vai tapahtuuko EU:ssa tosiaan juuri nyt kaikkea suurta, merkittävää ja mullistavaa. Arvelisin, että sekä että. Tällä viikolla talouspakettien lisäksi on puhuttanut muun muassa Schengen-sopimus, johon ollaan kaavailemassa uusia rajoituksia EU-maiden säikähdettyä Pohjois-Afrikasta unionin alueelle ”tulvivia” siirtolaisia.


Pienempiä on helppo kiusata?

Siirtolaiset, nuo kotoaan parempaa elämää etsimään lähteneet ihmiset, tunnetaan julkisessa keskustelussa pidäkkeettömänä luonnonvoimana, joka pitää pikaisesti padota. Nyt paniikkinappulaa on painettu Ranskassa ja Tanskassa, kun Italian kautta Eurooppaan on suuntaamassa 25 000 levottomuuksia paennutta pohjoisafrikkalaista. Jotta tämä ”massa” (joka on mitätön rikkahippunen suhteessa unionin 500 miljoonaan asukkaaseen) saataisiin kuriin, ollaan valmiita tekemään myönnytyksiä yhteen Eurooppa-projektin tärkeimmistä saavutuksista, vapaaseen liikkuvuuteen. Pelosta kunniakkaatkin periaatteet ollaan valmiita myymään.

Kun pelottaa, halutaan kovempaa kuria. Näinhän se menee. Rajat kiinni ja ongelma ratkaistu – voilà. Mutta tiukempi valvonta voi johtaa uusiin ongelmiin. Aukotonta järjestelmää ei ole olemassakaan, joten vaarana on, että yhä useampi Euroopan unionin alueelle tuleva luiskahtaa työmarkkinoiden harmaalle alueelle. Mikä puolestaan heikentää kaikkien muidenkin työntekijöiden asemaa. Jos työvoimaa saa vaikkapa kahdella eurolla tunti, miksi maksaa kahtakymmentä, järkeilee moni työnantaja.

Päähäni ei millään mahdu, miksei työmarkkinoilla rehottavaan rikollisuuteen haluta tarttua pistämällä ensisijaisesti epärehelliset työnantajat kuriin. Tätä miettii käsittääkseni moni rehellinen yrittäjäkin, jonka on kovin vaikea kilpailla polkumyyntiä harjoittavien työnantajien kanssa. Ehkä siirtolaiset ovat helpompi kohde kuin mutkikkain järjestelmin vastuita ja veroja pakoilevat yritykset?

* * *

Maanantaina Ateenassa alkaa Euroopan ay-keskusjärjestön ETUCin kerran neljässä vuodessa kokoontuva kongressi. Olen suuntaamassa itse paikan päälle jo sunnuntaina. Kokoukseen osallistuu tuhatkunta ay-ihmistä eri puolilta Eurooppaa, suomalaiset keskusjärjestöjen puheenjohtajat mukaan lukien.

Siirtolaisuus on yksi kongressissa käsiteltävistä aiheista. Keskeisin lienee talous- ja työllisyyskriisi. Kreikassa ammattiliitot järjestivät tällä viikolla yleislakon. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä mieltä osoitetaan myös ensi viikolla. Luvassa on siis muutakin kuin tietokoneen tuijottamista.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Olen huono EU-kansalainen

Olen huono EU-kansalainen. Synkkä miete hiipi mieleeni, kun käytin lauantain EU:n juhlimisen sijaan kuntosalilla käymiseen, uudessa kotikaupunginosassa vaelteluun, kahvitteluun ja jätskin syömiseen sekä muuhun kerta kaikkiaan turhanpäiväiseen.

Lauantaina Brysselissä nimittäin vietettiin maanantain Eurooppa-päivän alla avointen ovien päivää. Parlamentti, neuvosto, komissio, talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea pitivät ovensa avoimina kiinnostuneille kansalaisille. Ohjelma lupasi näyttelyitä, keskusteluita, tietoa, kulttuuria ja musiikkia sekä lasten puuhanurkkia. Esimerkiksi parlamentissa olisi meppien ja poliittisten ryhmien tapaamisen lisäksi voinut yhtyä eurokaraokeen (Mainoslause: ”Oletko kyllästynyt laulamaan yksin?”). Komissio puolestaan vakuutti ”rokkaavansa” juhlapäivän kunniaksi.

Mikäköhän minua oikein vaivaa, kun vapaapäivä EU:n parissa ei houkutellut?

Vastaus löytyi omasta kirjahyllystä. Onneksi olin sattunut pakkaamaan reissuun mukaan pari vuotta sitten ilmestyneen, Hanna Kuuselan ja Otto Bruunin toimittaman Euroopasta ei mitään uutta? -kirjan. ”Onko vika sinussa vai EU:ssa, jos unioni ei kiinnosta?”, kirjan takakannessa kysytään. Ainakaan en ollut yksin.

Ilta-auringon laskiessa oli mukava istuskella puistossa ja pohtia, kummassa meistä syy mahtaisi piillä.

* * *

Myös Suomessa vietetään Eurooppa-päivää maanantaina. Helsingin päätapahtumassa on mahdollisuus jututtaa meppejä ja kuunnella ex-pääministereiden aatoksia. Ohjelmanumerot koostuvat kulttuuriosioiden lisäksi esiintyjistä ja instituutioista, eivät asioista. Kukaan ei esimerkiksi kysy, miten työntekijöiden oikeudet toteutuvat EU:ssa tai mitä työehtojen polkemiselle pitäisi tehdä.

Tapahtumat ovat varmasti hyviä tapoja tehdä Eurooppaa tutummaksi. Älkää siis tehkö, niin kuin minä tein, vaan jos olette vapaalla jalalla, menkää tutustumaan Eurooppaan. Ohjelma löytyy internetistä.

torstai 5. toukokuuta 2011

Ei ole helppoa komissaarillakaan

Järjestetään konferensseja, tehdään selvityksiä, julkaistaan eläkkeiden vihreän kirjan jatkoksi valkoinen kirja, organisoidaan teemavuosia. Kas muun muassa näillä lääkkeillä Euroopan komissio ratkaisee talous- ja työllisyyskriisin.

Kuuntelin työllisyysasioista vastaavaa komissaaria László Andoria eilen Euroopan talous- ja sosiaalikomitean täysistunnossa. Komissaari teki työtään: kertoi kansalaisyhteiskuntaa edustavalle komitealle, kuinka heidän työtään arvostetaan ja tarvitaan ja kuinka työntekijöiden ja työnantajien vuoropuhelu on ratkaisevassa roolissa Euroopan haasteiden selättämisessä.

Lisäksi tarvitaan uusia työpaikkoja, osaavampia työntekijöitä ja huolenpitoa heikoimmista. Tästä tuskin kukaan on eri mieltä.

Pitkän kokouspäivän ehkä pärähdyttävimmän puheenvuoron piti talous- ja sosiaalikomitean STTK:n edustaja, Leila Kurki, joka asettui rohkeasti puolustamaan eurooppalaisia arvoja. Hän muistutti, kuinka Eurooppa kuuluu kaikille sen asukkaille, niin täällä syntyneille kuin tänne muuttaneille. Ihmisoikeudet koskevat heistä jokaista. Erityistä huomiota tulee kiinnittää heihin, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Kurki huomautti, ettei ihmiset huomioiva markkinatalous ole viime aikoina juurikaan kiinnostanut, vaan päättäjät ovat keskittyneet talouspolitiikkaan ja säästöjen ja leikkauksien etsimiseen.

”Miten parhaiten voisimme yhdessä puolustaa perus- ja ihmisoikeuksia? Olisiko komission aika ottaa nämä arvot julkiseen keskusteluun ja arvioitava niiden kestävyyttä nykytilanteessa”, Leila Kurki kysyi Andorilta.

Komissaari ei vastannut.

* * *

Elelen täällä Brysselissä jännittävää aikaa. Suomessa väännetään hallitusta luovalla otteella kasaan ja täällä Brysselin päässä jännitetään, kuinka tukipakettien käy. Taustalla jyllää myös suurempi muutos, kun komissio halajaa vaikutusvaltaa jäsenmaiden julkiseen talouden hoitoon, eläkejärjestelmiin ja palkkapolitiikkaan.

Työkaverini Hakaniemen kotikonttorissa ja puoliksi täällä Finunionsissakin, EU-asiantuntija Reijo Paananen avasi problematiikkaa SAK:n nettisivuilla maaliskuussa. Jos komission kaavailut hyväksytään, voidaan jopa päätyä tilanteeseen, jossa komissio esittää jäsenmaalle sakkoa ”liiallisista” palkankorotuksista.

Karun kuvan tilanteesta maalaa myös kehityspolitiikkaa seuraavan Aprodev-järjestön Toni Sandell, joka Kepan kolumnissa kutsuu meneillään olevaa kehitystä EU:n hiljaiseksi vallankaappaukseksi.

Kaikki tämä herättää varmasti paljon keskustelua myös reilun viikon päästä alkavassa Euroopan ay-keskusjärjestön ETUC:n kongressissa. Kerran neljässä vuodessa kokoontuva kongressi kerää yhteen ay-vaikuttajat ympäri Eurooppaa. Raporttia seuraa!